Näytetään tekstit, joissa on tunniste Belgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Belgia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

J5-6 - Trappistes Rochefort 10


Taustalla olevassa kalenterissa on hämmentävät 25 luukkua.


Tilavuus: 33 cl
Alkoholi: 11,3% vol.
Valmistusmaa: Belgia
Taustat / historia: Tutkin pulloa ja etsin ”vähintään kolminumeroisia vuosilukuja, joita voi pulloissa esiintyä vaikka panimo olisi käynnistetty viikko sitten”. Ei löytynyt, paitsi että löytyi sittenkin. Juoman parasta ennen on 09.08.2021 13:55:07. Pitää siis olla tarkkana.

Noh, googlasin panimon. Hämmennyin, kun sille löytyi suomalaiset Wikipedia-sivut. Panimo on perustettu 1595. Että näin.

Vapaa kuvaus: Jos edellinen juoma jätti vähän toiveita väkevämpään makuun, niin nyt saunan jälkeen tarvitsin vähän keskikastinvoittajaa. Avasin luukuun näin ensimmäisenä tekstin cerveza. Aah kevyttä kamaa. Sitten silmilleni paukkasi teksti Trappistes Rochefort… ja huh jäätävät prosentit 11,3%. Vähän pelottaa.

Pullo auki. Ensi puraisu oli aika väkevä: Iho meni ihan kananlihalle. Ei saatana. Tämä on varmasti todella laadukasta, mutta aivan liian vahvaa. Maku itsessään on hyvä. Pitäisi kyllä vähän treenata ennen kuin tästä rupeaa tykkäämään.

Juotuani vähän lisää rupesin selvästi nauttimaan juomasta. Loppujen lopuksi aika helppoa juotavaa. Tontut Belgiasta ovat onnistuneet jälleen!

Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ] 
Tähdet:****½

torstai 17. joulukuuta 2015

H15 - Chimay Blue


Chimay vaahtoaa kuin päivävuorolainen


Tilavuus: 0,33 l
Alkoholi: 9%
Valmistusmaa: Belgia
Taustat / historia: Strappistithan ovat siitä jänniä oluita, että syvällä Belgialaisten luostareiden synkissä tyrmissä pannaan kaiken muun ohella näitä maukkaita juomia. Nimi on suojattu Shamppanjan ja Konjakin tapaan, joka varmaankin alkoholiveron ohella osaltaa selittää hintaa. Myynnistä saadut varat luostari käyttääkin surutta instituutionsa pönkittämiseen sekä "sosiaalityöhön"...

Netistä löytyneiden detaljien valossa on vaikea kuvitella munkkien tekemien lupauksien pitävän suljettujen ovien takana: "osa luostareista valmistaa munkeille päiväkäyttöön tarkoitettua miedompaa (4–5 %) olutta". Päiväkäyttöön??? En olisi uskonut munkkien harrastavan "päivävuoroja". Ja tarina jatkuu entistä levottomamapana: "Kirkollisiin juhlapyhiin valmistetaan vahvempaa olutta, jota ulkopuoliset eivät tavallisesti pääse nauttimaan." Luulen, että heti kalenterin jälkeen otan lennon Belgiaan ja marssin lähimpään munkkien värväystoimistoon vaatimaan kaapua...

Kellareiden pimeydestä Alko on saanut tiedusteltua seuraavaa: "Pullotusvaiheessa olueen lisätään tuoretta hiivaa, joka saa oluen käymään toiseen kertaan pullossaan ja samalla hiilihapottaa sen. Oluita ei suodateta eikä pastöroida."

Vapaa kuvaus: Kun revin kääreet pois ja silmieni eteen ilmestyi Chimay en voinut todeta kuin ai ai ai. Kauaa ei mennyt kun juoma jo virtasi syvällä kurkussa, ja taas oli pakko todeta ai ai ai. Chimay on jumalten juomaa, ale-sellaista, ja varustettu kunnioitusta herättävällä teholla. Tässä kohtaa on hyvä lainata Pavea: "Sä mut notkumaan saat". Maku on paahteisen makea ja kun antautuu agitaation ja itsesuggestion vietäväksi voi maistaa suklaata ja kahviakin. Näitä pehmeitä elementtejä leikkaa alen tuoma happamuus. Tästä minä pidän ja jokainen uskovakin pitää! Lopuun vielä toinen lainaus Pavelta: "en tästä itseäni millään irti saa".
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ] 
Tähdet:*****



Pavekin sanoo ai ai ai
 
 

perjantai 11. joulukuuta 2015

L5 - Hoegaarden Wit Blanche


Kuten kuvasta näkee, juojan himot ehtivät nousta niin nopeasti, että niin korkki kuin suurin osa juomastakin olivat jo ehtineet kadota ennenkuin varsinaiseen kuvantamiseen päästiin. Ei se mitään.


Tilavuus: 330ml
Alkoholi:4,9%
Valmistusmaa: Belgia
Taustat / historia: Tuotteella on valmistajansa, Hoegaardenin, kertoman mukaan 500-vuotinen historia. Työtä on tämän juoman eteen paiskittu siis renessanssin ajoista saakka, joten odotukset nousevat väistämättä huikeiksi. Tätä ei mitenkään vähennä se, että valmistajan mukaan juoman lorottelu on kuin laskisi lasiinsa auringon. Aikamoista. Lisäksi annettujen tietojen perusteella oluen maussa vaikuttavat maallisemmat asiat, kuten appelsiinin kuoret, korianteri sekä hilpeiden munkkien Curacaosta mukanansa kuljettamat "yrtit". Lähdetään hörppimään. 
Vapaa kuvaus: On se hyvää. Jo ensipuraisulla huomaa, että tuottetta on väistämättä hiottu satoja vuosia. Maku on pirteä, makea, ja asiasta lukeneena voi aistia ne appelsiinin kuoretkin. Yrteistä en tiedä. Juoma on hauskan poreinen ja raikkaudessaan tuntuisi sopivan hyvin saunakaveriksi tai kesäisille kallioille pussikaljaksi. Kyseessä on selvästi niin sanottu aikuisten jaffa. Aurinkoa en juomassa maista, mutta kyseessä on silti kuvauksen mukainen, aurinkoinen tuote. Tykkään. Tästä on hyvä jatkaa. Antakaa lisää.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ] 
Tähdet:****

maanantai 15. joulukuuta 2014

H13 - Mongozo Premium Pilsner


Tilavuus0,33 l
Alkoholi5%
MaaBelgia
Taustat / historiaAh, mikä harvinainen tilaisuus päästä lainaamaan asijantuintijan lausuntoa vuodelta 2007: "Menee Mongozo banaanioluen (so fair, so good) kanssa aikalailla samaan hämy-oluiden kategoriaan, joita tehdään pääasiassa niiden hämyisyyden vuoksi."

Panimo on siis tullut aiemmin paremmin tunnetuksi tässä blogissa mm. banaanioluesta kuin ns. normaalista panoksesta.

Alkokin sen tietää: "Mongozo on afrikkalaisen chokwe-heimon kieltä ja tarkoittaa "kippis". Mongozo on olutmerkki, johon kuuluu monia eksoottisillä hedelmillä maustettuja oluita."
Vapaa kuvausKuten jo aiemmista luukuista onkin käynyt ilmi, suoritettiin Jampan tiluksilla "yhteislaukaus" varsin lihallisissa ja aistikkaissa tunnelmissa. Itselläni kapaloista paljastui Mongozo, jonka etiketin vehreys herätti kysymyksiä. Heti rupesin silmä kovana tihrustamaan, että millä hämyaineksella tämä on maustettu, ehkä kurkulla, ruoholla tai "ruoholla"... Mutta yllätys oli suuri kun kävi ilmi, että kyseessä on aivan normaali pilsner. Vaikka olin juoman puhtauden etiketistä jo todennut oli ensipuraisussa silti pientä jännitystä siitä hyökkääkö jokin hämymaku esiin. Mutta ei, Mongozo on ihan vain normaalia ööliä.

Pilsnerille ominaiseen tapaa on humalaa hulautettu käymissammioon vähän reilummalla kädellä, mutta ei niin rajusti kuin esim. lajityypin kantaisässä Urquelissa. Mongozo on mukava, saunomiseen hyvin sopiva, tasapainoinen pilsner. Ei sinänsä mitenkään erityisen luonteikas yksilö, mutta sitä ei aina niin kaipaakkaan. Sanoisin jopa, että ainesta "keskikastin voittajaksi".

Juoma ei maulla niin paljon erotu massasta, mutta gluteenittomuus, luomuus ja fairtrade nostaa juoman kiinnostavuutta tietyissä tiedostavissa piireissä. Loppuun voidaan todeta: "so fair, so good".
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***½

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

H21 - Celtic Cider By Douglas

Tilavuus50 cl
Alkoholi4,5%
MaaBelgia
Taustat / historiaEnglantilainen panimomestari John Martin muutti Belgiaan 1900-luvun alkupuolella. Aika Antwerpenissä sujui sekä valmistaen että maahantuoden oluita. Lähes vuosisataa myöhemmin Johnin pojanpoika otti ohjat käsiinsä ja luotsasi nyttemmin Anthony Martinina tunnetun yrityksen uudelle vuosituhannelle.
Vapaa kuvausBelgialainen Douglas on nyt vääntänyt sitten kelttisiiderin. Hatarien muistikuvien mukaan minä tai joku muu (tietää enemmän kuin muut?) oli tämän juoman arvioinut pari vuotta sitten. No, oli miten oli, nyt tieteellisen tarkka laboratorioinstrumentti eli nykyisin jo, hammaslääkärin kieroutumasta johtuen, lähes hampaaton suuni saa antaa tarkkoja mittaustuloksia Celticistä.
Kuivuus: 86%
Hapot: 90%
Mätä omena: 31%
Aromin aitous: 92%
Vaahto: 5%
Alkoholi 4,5%

Mittaustulokset puhukoon puolestaan. Celtic ei kiilaa sinne kirkkaimpaan kärkeen koska se jokin koukku ja persoonallisuus puuttuu, mutta kyseessä on mainio tuote, joka on riittävän kuiva. Aluksi luulin, että kelteillä ja Belgialaisilla ei ole mitään tekemistä keskenään ja että kyseessä olisi kusetus, mutta asianlaitahan ei ole näin. Kaikkean sitä alkoholia juomalla oppiikin.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***½

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

H12 - Chakra



Tilavuus33 cl
Alkoholi4,7%
MaaBelgia
Taustat / historiaIntian eksotiikkaa suoraan Belgiasta...

"Chakrat ovat hindulaisen uskomuksen mukaan ihmiskehon erityisiä energiakeskuksia, jotka ovat yhteydessä ihmisen hienorakenteiseen, näkymättömään energiakehoon. Chakroja on useita, mutta päächakroja on seitsemän ja jokainen niistä liittyy myös ihmiskehon tiettyyn fyysiseen alueeseen. Ihmisen terveyteen voidaan vaikuttaa chakroja ja energiakanavia tasapainottamalla tai energisoimalla. Chakroilla keskeinen merkitys monissa joogan eri muodoissa. Chakroja tasapainottamalla pyritään kundalini-energian heräämiseen ja ihmisen itseoivallukseen." Lähde: wiikkipeedia.
vapaa kuvausKalenterin toinen duplikantti on tässä. Kaulassa lukee "extra smooth taste, serve cool". Maku ei ole extra pehmeä vaikka tarjoilinkin juoman hyvin viilennettynä. Päinvastoin. Maku on aika kitkerä ja humalan tuoma jälkimaku on kohtuu voimakas. En tiedä mihin juoman nimellä on pyritty, mutta itselläni Chakra ainakin tuntuu lähinnä vääristävän "hienorakenteista, näkymätöntä energiakehoa". Tämä voisi olla mitä tahansa suomalaista keskikuraa.

Onkohan maailman ruokaperinteessä mitään tuotetta mikä olisi paikasta niin riippumaton kuin lager-olut. Tuskin. Vaikka se valmistetaan kuinka hämyssä paikassa niin maku on kuitenkin keskimäärin aika sama. Hämmästyttävää rajat ylittävää standardointia. Chakrahan ei tietysti ole valmistettu kovin hämyssä paikassa, mutta tuskin tällä resptillä tämä olisi Intiassa valmistettuna kovin erilaista.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

H8 - Mustikkaolut



Tilavuus330 ml
Alkoholi4,2%
MaaBelgia
Taustat / historia"Mustikkaolut on Diamond Beerin omalla reseptillä Belgiassa valmistettu, makein mustikoin maustettu vehnäolut. Tämä maukas marjaolut on saanut rauhassa kypsyä oikeiden mustikoiden kanssa. Lopputuloksena on syvän punertava, raikas ja ehdottomasti aito mustikkaolut, jonka maussa on aavistus marjaista makeutta. Kokonaisuus on pehmeä ja täyteläinen, todellinen herkku!"
Vapaa kuvausEnsinäkin haju on raikkaan mustikkainen, samantyyppinen kuin mustikkajogurtissa. Juoma vaahtoaa aika herkästi, mutta yllätykseksi se ei ole kuin aavistuksen värjääntynyttä. Kun sain pullon silmieni eteen oli enimmäinen ajatus, että taas näitä makeita hämyoluita, jotka eivät maistu tippaakaan oluelle. Mutta enpä ollut vielä maistanut, joten en tiennyt että olin väärässä. Ensinäkin tämä ei ole kovin makeaa ja toiseksi oluen (vehnä) maku puskee myös esiin. Mustikan maku ei tosin ole lähellekään niin voimakas kuin tuoksun perusteella voisi kuvitella. Se mikä aiheuttaa pientä töksähtelyä on hieman liiallinen happamuus, muuten ihan hauska hämyolut.
Ostaisin itse:Pari kertaa vuodessa hauskuuttaakseni itseäni ja muita hassulla juomalla.
Tähdet:**½

torstai 6. joulukuuta 2007

H3 - Lindemans Kriek





Tilavuus250ml
Alkoholi3,5%
MaaBelgia
Taustat / historiaHienot on etiketissä puheet siitä kuinka pohjana on hieno olut ja kirsikatkin on olleet vuosikaupalla tammitynnyreissä ja ties missä...
Vapaa kuvausKääre irtosi pienellä nykäyksellä ja eteeni oli ilmestynyt kohtalaista kauhua herättävä Lindemans Kriek -kirsikkaolut. Olin tätä joskus läpällä / mielenkiinnosta ostanut ja tiesin siis mitä on tulossa.

Ei auta. Tulta päin. Juomahan on syytä nauttia kirkkaasta lasista, jotta punainen väri pääsee oikeuksiinsa. Mielenkiintoinen seikka on juoman sameus. Jotenkin olisin odottanut enemmän läpikuultavuutta. Olueksihan Kriekiä ei välttämättä uskoisi lainkaan ellei totuutta paremmin tietäisi. Maku on kirsikkaisen makea ja todella pehmeän mehumainen, jossa on pieni ripaus kirpeyttä. Ehkä makeus on tässä loppupeleissä positiivinen tekijä ihan niin kuin Eldoradossakin. Itse asiassa tämä ei ole ihan niin pahaa kuin muistin, mutta aikamoista kuraa kuitenkin. Menee Mongozo banaanioluen (so fair, so good) kanssa aikalailla samaan hämy-oluiden kategoriaan, joita tehdään pääasiassa niiden hämyisyyden vuoksi. Ehdottomasti parasta Kriekissä sen hassunhauska vaaleanpunainen vaahto sekä vaatimaton 250ml koko. Miinusta tulee heikosta alkoholipitoisuudesta.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*

tiistai 4. joulukuuta 2007

J1 - Chakra



Tilavuus0,33L
Alkoholi4,7%
MaaIntia
Taustat / historiaValmistetaan perinteisen intialaisen reseptin mukaan..
Vapaa kuvausChakra Lager-olut on maultaan hyvin samantapainen kuin esimerkiksi useat kiinalaiset ystävänsä. Maussa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta ei mitään niin ihmeellistäkään. Ihan ok. Ostaisinko itse? Voisin ostaakin, jos tarjoilisin intialaista ruokaa ja haluaisin virittäytyä tunnelmaan. Muuten ehkä jättäisin väliin...
Ostaisin itse:KYLLÄ [x] EI [x]
Tähdet:***