sunnuntai 9. joulukuuta 2007

H8 - Mustikkaolut



Tilavuus330 ml
Alkoholi4,2%
MaaBelgia
Taustat / historia"Mustikkaolut on Diamond Beerin omalla reseptillä Belgiassa valmistettu, makein mustikoin maustettu vehnäolut. Tämä maukas marjaolut on saanut rauhassa kypsyä oikeiden mustikoiden kanssa. Lopputuloksena on syvän punertava, raikas ja ehdottomasti aito mustikkaolut, jonka maussa on aavistus marjaista makeutta. Kokonaisuus on pehmeä ja täyteläinen, todellinen herkku!"
Vapaa kuvausEnsinäkin haju on raikkaan mustikkainen, samantyyppinen kuin mustikkajogurtissa. Juoma vaahtoaa aika herkästi, mutta yllätykseksi se ei ole kuin aavistuksen värjääntynyttä. Kun sain pullon silmieni eteen oli enimmäinen ajatus, että taas näitä makeita hämyoluita, jotka eivät maistu tippaakaan oluelle. Mutta enpä ollut vielä maistanut, joten en tiennyt että olin väärässä. Ensinäkin tämä ei ole kovin makeaa ja toiseksi oluen (vehnä) maku puskee myös esiin. Mustikan maku ei tosin ole lähellekään niin voimakas kuin tuoksun perusteella voisi kuvitella. Se mikä aiheuttaa pientä töksähtelyä on hieman liiallinen happamuus, muuten ihan hauska hämyolut.
Ostaisin itse:Pari kertaa vuodessa hauskuuttaakseni itseäni ja muita hassulla juomalla.
Tähdet:**½

T8 - Sinebrychoff Gin Cranberry Long Drink



Tilavuus0,33 l
Alkoholi5,5 %
MaaSuomi
Taustat / historia"Mukavasti potkua ja reippaasti jäänraikasta makua."
Vapaa kuvaus

Tässä ei ole yhtään mitään potkua, jäänraikkaasta mausta puhumattakaan. Joskus joku leirityöläinen tätä tarjosi, ja olihan sitä pakko maistaa.. "Uteliaisuus tappoi kissan".

Kyseessä on siis helakanpunainen ja helmeilevä, muumilimun näköinen ja makuinen lonkero. Maistuu imelän makealta ja esanssiselta. Jos en tietäisi, niin en ikinä arvaisi tätä lonkeroksi. Sain juotua vain puoli pulloa..

Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:½

J8 – Franziskaner Weissbier


Tilavuus0,5L
Alkoholi5%
MaaSaksa
Taustat / historiaSpaten-Franziskaner-Bräu on Münchenin keskustassa sijaitseva vuonna 1363 perustettu panimo. Perinteitä siis riittää…
Vapaa kuvausAivan hämärän näköisestä pullosta putkahtaa esiin aivan erinomaista juomaa! Ei voi kuin ihmetellä. Jokin jännä jälkimakukin tässä on. Todella hyvää. Miksihän tätä juomaa ei voida laittaa moderniin pulloon ja ihmisten tietoon? Nyt juoma olisi kyllä itseltäni jäänyt ostamatta… No, nyt kun joku muu osti, niin tuli kokeiltua. Jonkun muun kirjoittama kommentti: ”Mieto mitäänsanomaton maku, vetinen jälkimaku. Helposti juotava, vehnäoluiden Lapin Kulta.” Ehkä sitten vaan tykkään Lapparista… Ei voi mitään, ansaitut tähdet.
Ostaisin itse:KYLLÄ [x] EI [ ]
Tähdet:****½

T7 - San Miguel Especial



Tilavuus0,33 l
Alkoholi5,4 %
MaaEspanja
Taustat / historia

"SAN MIGUEL on ollut meille useimmille SE olut, joka Espanjan matkalla on janoa sammuttanut. Eikä se mikään ihme ole, sillä onhan tämä CERVEZA ollut maan eniten myyty ja viety olut jo 60-luvulta asti." Surullista, mutta totta..

Ihan ensiksi pitää eritellä tölkissä (0,5 l) ja hanassa lymyilevä San Miguel Cerveza (4,5 %), ja pullossa asustava San Miguel Especial (juurikin tämä "luukku" #7). Eli kyseessähän on siis aika erikoinen ratkaisu maahantuojalta: sitä ns. normaalivahvuista saat ainoastaan tölkistä ja hanasta, ja vahvempaa vain pullosta. Tämä pätee ainakin Suomessa, toivottavasti ei muualla. Outoa.


Vapaa kuvaus

San Miguel eri olomuodoissaan on jo vanha tuttu: hieman suomalaista rantulageria kitkerämpää, muttei muuten millään tavalla sen erikoisempaa tavaraa. Voi sitä juoda, jos ei ole parempaa tarjolla. En kuitenkaan lähtisi fiilistelemään tällä missään espanjalaistyylisessä ravintolassa, vaan joisin mieluummin vaikka vettä tahi viiniä.

Eli eipä tuolla maahantuojan ratkaisulla ole minulle mitään merkitystä, sillä en ostaisi ellei olisi pakko. Kokeilemisen arvoinen silti: juokaa ja pohtikaa, miksi tätä tuodaan Suomeen, kun täällä tehdään omasta takaa paljon parempia rantulagereita.

Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*½

J7 – Brothers Original Cider



Tilavuus0,5L
Alkoholi4,7%
MaaEnglanti
Taustat / historia Kun osaa lukea ja kirjoittaa, niin osaa kopioida takakannesta… Brothers Drinks have been a feature of the Glastonbury Festival since 1995. It has taken four brothers and 14 generations of cider makers to create this uniquely satisfying apple cider. Enjoy it chilled, over ice or in a muddy field.
Vapaa kuvausVoi veljet! Pullon etiketti ei suoraan sanottuna lupaa hyvää. En oikein ymmärrä kenelle tuote on edes suunnattu. Jos olisin p-etuliitteellä varustettu liisa, niin en varmasti ostaisi tätä Borthers-merkkistä tuotetta. En myöskään, jos olisin samaisella etuliitteellä varustettu lasse, ainakaan jos haluaisin säilyttää edes jonkin asteisen katu-uskottavuuden. Yhtään vanhemmille tätä pulloa ei kyllä ole voitu suunnitella tai ainakaan he eivät tätä tuotetta osta, vaikkakin ehkä suunnittelijoiden mielestä kohderyhmä on ah niin ihana ”nuoret aikuiset.” Ennakko-odotuksista huolimatta siideri ei olekaan yhtään pahaa. Päinvastoin se on jopa aika hyvää. Tai no jaa, ei kehuta liikaa, sillä I’ve tasted better, mutta kuitenkin ihan juotavaa siideriä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:***

lauantai 8. joulukuuta 2007

H7 - Marsalkka A



Tilavuus33 cl
Alkoholi5,2%
MaaSuomi
Taustat / historia"Saimaan Panimo on täysin kotimaisessa omistuksessa oleva pienpanimo, jonka vuosituotanto on enimmillään 200 000 litraa. Valmistamme oluita, jotka poikkeavat suurten panimoiden massatuotteista. Tuotteemme valmistetaan korkealaatuisista raaka-aineista. Oluenpano tapahtuu perinteisellä menetelmällä, ammattitaidolla ja tunteella."
Ei taida tälläkään oluella olla mitään tekemistä nimensä kanssa. Olisivat edes laittaneet jotain hehkutusta, että yhtä kunniakkaat perinteet tms., mutta pullossa eikä muuallakaan puhuta nimivalinnasta mitään.
P.S.
4,6% versiohan (III) on voittanut mm. TM:n ja Hesarin oluttestit.
Vapaa kuvausEnsisilmäyksellä Marsalkka näyttää keskikuralta, mutta totuus on kuitenkin, että kyseessä on nelosolut. Tai siis on ollut. Nykyäänhän veroluokkia ei ole olemassakaan vaan juomia verotetaan suoraan prosentin mukaan. Eli kyseessä on vain 5,2% vahvuinen olut, jonka valmistaja on halunnut vielä nimetä A-olueksi. On itse asiassa aika surullista, että päivittäistavarakaupoille säädetty rajoitus on 4,7% ja sen mukaan panimot valmistavat oluensa ja muut juomansa aika pitkälle. On kuitenkin paljon juomia, luonnollisesti ulkomaisia, jotka ovat vain hieman vahvempia kuin 4,7% ja tämän vuoksi pääsevät kuluttajien koteihin vain jos Alkossa niin päätetään. Suurin osa kaikista juomista on kuitenkin alle 6% niin eikö helvetti voisi olla niin, että kaupat voisivat myydä kaikkia alle 6% juomia? Valikoima ja saatavuus paranisi kun ei oltaisi Alkon monopolin armoilla. Tuskin montaa Suomalaista enempää kuolisi alkoholin haittoihin kuin nykyäänkään. Naurettavaa pelleilyä sanon minä. Onneksi ei olla Ruotsissa koska siellähän päivittäistavarakauppa saa myydä vain maksimissaan 3,5% vahvuisia juomia ja loput myydään systembolagetissa.
Mutta siis Marsalkka. Aikalailla normi keskikuran oloinen, mutta hieman paahteisempi, joka lähinnä haittaa juomista. Olen Jannen kanssa samoilla linjoilla, että joisin varmaankin mielummin jonkun "normaalin" bissen tässä tapauksessa.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

J6 - Marsalkka



Tilavuus0,33L
Alkoholi5,2%
MaaSuomi
Taustat / historia Voisin kuvitella, että marsalkka nimen taustalla on eräs suomalainen suurmies...
Vapaa kuvausItsenäisyyspäivän luukku tuo tulleessaan Marsalkka oluen. Ihan itsenäinen valinta. Kysessä on Saimaan panimon tuote. En ole kyllä aikaisemmin tästä panimosta kuullut, mutta pullon ulkonäkö ei hirveästi eroa muista suomalaisista perus lagereista. Juoman maku on ehkä lievä pettymys, sillä äkkiseltään voisi kuvitella, että pienpanimon tuote voisi olla hyvääkin. Tämä ei kuitenkaan säväytä millään tavalla, ja jos pitäisi valita, ottaisin mielummin vaikka Karhun tai jonkun muun. Ei järin pahaa silti, mutta voisi olla parempaakin... Mitäköhän Hege sanoo??
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

perjantai 7. joulukuuta 2007

T6 - Cidre Bouché Brut



Tilavuus0,33 l
Alkoholi4,5 %
MaaRanska
Taustat / historia

"Sisältää sulfiitteja." WTF? Oli aivan pakko selvittää, mitä nämä salaperäiset sulfiitit ovat.. Mahdollisesti jotain lämpökuivattuja ja tomuksi jauhettuja hyönteisiä? No, onneksi sulfiitit ovat vain jotain rikkiyhdisteitä!

"Sulfiittiyhdisteitä käytetään muun muassa säilöntäaineina, alkoholijuomissa ja kuivatuissa hedelmissä. Sulfiitit saattavat aiheuttaa yliherkkyysoireita, minkä vuoksi niiden käytöstä on mainittava tuoteselosteessa ("sisältää sulfiitteja")." Lähde: Wikipedia

Edellämainittua pelottelua on hieman tyrmätty seuraavassa:

"Tutkijoiden mukaan rikkiyhdisteiden merkitystä astmaoireiden aiheuttajana onkin liioiteltu. Sen sijaan jotkut muut, toistaiseksi tuntemattomat ainesosat saatavat olla viinin aiheuttamien astmaoireiden taustalla. Myös viininnauttimisympäristö, esimerkiksi tupakansavu tai siitepölyt, saattavat olla osatekijänä." Lähde: Tohtori.fi


Vapaa kuvaus

Hataran muistijäljen perusteella olen joskus juonut tätä, mutta päällimmäisenä muistona oli vain mädän omenan maku, mitä taasen löytyy enemmän tai vähemmän ns. oikeista siidereistä. Muistaakseni enemmän ranskalaisista ja vähemmän brittiläisistä. Nyt pitää huomioida, että tämä on siis amatöörin yleistystä, joka pohjautuu vain ja ainoastaan hatariin muistijälkiin. ;)

Todellakin tuo mätä omena puski heti ensimmäisenä suuhun, jälkimaku on puolestaan hieman lattea ja lavea. Mätä omena ei onneksi ole tässä niin voimakkaana kuin joissain muissa (The Rotten Apple is strong in this one! ;) , mutta ehkä pitäisi olla lisää helmeilevyyttä (vrt. Pommac, jota tämä ulkonäöltään muistuttaa) tai ripaus makeutta. Maistuu ehkä jopa vähän väljähtäneeltä. Ihan hyvää, mutta maussa ei ole tarpeeksi haastetta.

Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***

H6 - Olvi Suomi 90 vuotta Juhlaolut




Tilavuus0,5L
Alkoholi4,5%
MaaSuomi
Taustat / historiaKyseessähän on teemajuoma jolloin houkutus kusetukseen on suurentunut. Niin on myös ilmeisesti päässyt käymään koska ilmeisesti kyse on täysin puhtaasta mainoskikasta, johon Timokin lankesi, koska itse tölkissä ei ole SANAAKAAN siitä mitä ihmeellistä tässä juomassa nyt on. Ilmeisesti vain graafinen ulkoasu.
Vapaa kuvausItsenäisyyspäivän luukusta ilmestyi siis ns. rantu-lager. Ensipuraisu osoitti sisällön olevan jokseenkin kuohuvaa joka ehkä johtui hieman riittämättömästä kylmennyksestä. Humalointi tuntuu olevan aika runsas, en tosin tiedä onko se Olvin tuotoksille ominaista vai onko kyse nyt siitä juhlaoluen erilaisuudesta. Miinusta tulee överistä pakkauskoosta. Vähempikin olisi riittänyt. Ei kyllä oikein uppoa.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

T5 - Sinebrychoff Gin Long Drink



Tilavuus0,33 l
Alkoholi5,5 %
MaaSuomi
Taustat / historiaKoffin klonkkua
Vapaa kuvausVanha tuttu klonkku oli todella miellyttävä yllätys muutaman pettymyksen jälkeen!

Verrattuna muihin lajitovereihinsa tämä klonkku on vähemmän makeampi (mielestäni pelkästään hyvä asia), siinä on enemmän ginin makua (hyvä), mutta se kaipaisi hieman lisää jämäkkyyttä. Ehkäpä kunnon tujaus greippiä tekisi tästä "jumalten juomaa" (kuten erään maailmanmestarin eräs serkku on joskus jotain juomaa kuvaillut)..
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***

H5 - Ballet Demi-Sec Carte Noire

Tilavuus20 cl piccolo-pullo
Alkoholi10,5%
MaaRanska
Taustat / historiaIlmeisesti myynnissä vain Suomessa / lähialueilla koska google ei juuri muualta mitään tietoa löytänyt.
Vapaa kuvausKun logistisista ongelmista johtuen sain avattua viidennen luukun häpeällisesti vasta itsenäisyyspäivänä olin yllättynyt kun juoma osoittautui skumpaksi. En perinteisesti ole skumpasta juurikaan pitänyt, joten odotukset eivät olleet järin korkealla. Ensipuraisu kuitenkin osoitti pelot turhiksi koska tämähän on hyvää! Ei liian kuivaa, mutta ei myöskään liian makeaa. Voisi ehkä olla hivenen kuivempaakin, mutta hyvä näin. Hapokkuus on aika mukavasti hallinnassa. Jos lähdetään vertaamaan tätä oikeisiin esikuviin eli shampanjoihin, joita olen juonnut lukemattomia kertoja (viimeksi muistaakseni lennolla business-luokassa), niin kyllähän tämä parempaa on. Aiheuttaa varmasti monille elitisteille otsasuonten pullistelua, mutta näin se vain on. Neljä tähteä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:****

J5 – Meantime Coffee



Tilavuus0,33L
Alkoholi6,0%
MaaEnglanti
Taustat / historia Brewed to a unique recipe devised by Alastair Hook
Vapaa kuvausHienosta pullosta hyökkää esille heti jännännäköinen kiiltokuvamainen teksti: ”sisältää ohramallasta.” Täysin varmasti en vieläkään ymmärrä pullon varsinaista sisältöä. Ilmeisesti se sisältää kuitenkin jotain kofeiinia sisältävää olutta. Ei kuulosta lupaavalta. Yök! Maku on jotain aivan hirvittävää, täysin sanoin kuvaamatonta. Kaiken kukkuraksi jälkimakuna tulee joku makea tuulahdus, joka antaa oksennusreflekseille töitä. Parin kulauksen jälkeen en kykene edes haistamaan itse juomaa, jo haju itsessään on aivan kammottava. Hienosta pullosta puoli tähteä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:½

T4 - Mallaskosken Vahva Vaalea Kuohu IV



Tilavuus0,5 l
Alkoholi5,5 %
MaaSuomi
Taustat / historia"Täs tölökis on ehtaa täysmallasolutta. Son tehty käsityänä pohojalaasella perinneresettillä. Nouratamma vuoresta 1516 periytyvää saksalaista Rainhaitskepoottia elikkä oluissamma on puhurasta vettä, ohoramaltahia, meirän perinnehiivaa ja humalaa. Lisäainehia emmä käytä!"
Vapaa kuvausTämäkin "luukku" oli kääräisty A4-arkkiin, ja mieleeni juolahti aivot nyrjäyttävä ajatus: "Olisiko tämäkin jotain Nokian Panimon kuraa?!?". Onneksi ei ollut, mutta olen kuitenkin pannut merkille Kuohun lähimarketissa asioidessani, ja lähinnä negatiivisessa mielessä..

Kuohu on hyvin perinteisen makuinen suomalainen lager, ei yllätyksiä ja tasaisen tappava maku. Hieman kitkerää tämä oli, mutta muuten ihan peruslager. En kuitenkaan itse ostaisi, koska on olemassa paremman makuisia peruslagereita, jotka ovat myös halvempia.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

H4 - Singha



Tilavuus0,33L
Alkoholi5,0%
MaaThaimaa
Taustat / historia"THE ORIGINAL THAI BEER SINCE 1933"
Singhaa on jossain vaiheessa tehty euroopan markkinoille Saksassa, mutta tulivat sitten järkiinsä ja päättivät, että Thaimaalainen olut on syytä tehdä Thaimaassa. No shit Sherlock! Singhahan on juuri ja juuri suosituin olut Thaimaassa, mutta Chang on uhkaavassa nousussa. Taisin itsekin siellä juoda enemmän Changia.
Vapaa kuvausVoin sanoa että olin varsin ilahtunut kun kapaloista kuoriutui vanha tuttu. Pieni kuvaussessio asianmukaisilla rekvisiitoilla ja pääsin nauttimaan jälleenkohtaamisesta. Singha ei ole järin särmikäs tahi persoonallinen olut, mutta helteessä ei mitään kovin raskasta edes halua juoda vaan keveys ja helposti juotavuus on valttia. Boonusta pullo saa hienoista etiketeistä. Värimaailma on varsin raikas eli kulta yhdistettynä valkoiseen, kulkee hyvin käsikädessä sisällön kanssa.

Vaikka Thaimaa on yksi maailman suurimpia riisin tuottajia niin Singha on kuitenkin tehty ilman riisiä perinteikkäästi vedestä, ohramaltaasta sekä humalasta. Tämä kaikkihan ilmoitetaan takaetiketissä selvällä Suomella.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***½

J4 – Ayinger Celebrator Doppelbock



Tilavuus0,33L
Alkoholi6,7%
MaaSaksa
Taustat / historia Varmaan tosi perinteikäs... (luulisin)
Vapaa kuvausMielenkiinto heräsi heti, ei varsinaisesti itse juoman sisältöä kohtaan, vaan doppelbock sanaa kohtaan. Sanakirjasta selviää sen tarkoittavan tuplapukkia, minkä nyt tietysti olisi etiketistäkin voinut arvata.

Ennen maistamista pullon sisältö kyllä hieman arvelutti, mutta ei auttanut, kimppuun vain. Maku oikeastaan yllätti positiivisuudessaan. Se ei ollut yhtään niin paha kuin oletin tämän luokan oluesta, joiden suurin ystävä en suoraan sanottuna ole! Kun olut hieman lämpeni, niin paheni myös hieman maku. Itse en kyllä ostaisi, mutta joku tämän tuoteryhmän ystävä ehkä kyllä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**½

T3 - Året Runt



Tilavuus0,33 l
Alkoholi5,7 %
MaaSuomi
Taustat / historia"Oluen nimi Året Runt tarkoittaa suomeksi ympäri vuoden". No shit, Sherlock!
Vapaa kuvausPoistettuani kauniin käärepaperin (A4-arkki!) tämän visvaisen pullon ympäriltä, iski minuun aivan armoton vitutus! Ei taas näitä Nokian noroviruksia, kampylobakteereita ja salmonellaa SAATANA!

Tämä on joku tällainen "juo tätä vuoden ympäri muutama pullo joka päivä, tulet vähän känniin" -tumma lager. PERKELE! Hirveää kitkerää lutaa tämäkin viritelmä, ja koska ei ollut mitään "twist crown" kierrekorkkia, niin ei tule kuin yksi tähti. Kuran maku oli kauttaaltaan todella kitkerää, liekö eksynyt muutama virus ja pari bakteeria sekaan..
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*

torstai 6. joulukuuta 2007

H3 - Lindemans Kriek





Tilavuus250ml
Alkoholi3,5%
MaaBelgia
Taustat / historiaHienot on etiketissä puheet siitä kuinka pohjana on hieno olut ja kirsikatkin on olleet vuosikaupalla tammitynnyreissä ja ties missä...
Vapaa kuvausKääre irtosi pienellä nykäyksellä ja eteeni oli ilmestynyt kohtalaista kauhua herättävä Lindemans Kriek -kirsikkaolut. Olin tätä joskus läpällä / mielenkiinnosta ostanut ja tiesin siis mitä on tulossa.

Ei auta. Tulta päin. Juomahan on syytä nauttia kirkkaasta lasista, jotta punainen väri pääsee oikeuksiinsa. Mielenkiintoinen seikka on juoman sameus. Jotenkin olisin odottanut enemmän läpikuultavuutta. Olueksihan Kriekiä ei välttämättä uskoisi lainkaan ellei totuutta paremmin tietäisi. Maku on kirsikkaisen makea ja todella pehmeän mehumainen, jossa on pieni ripaus kirpeyttä. Ehkä makeus on tässä loppupeleissä positiivinen tekijä ihan niin kuin Eldoradossakin. Itse asiassa tämä ei ole ihan niin pahaa kuin muistin, mutta aikamoista kuraa kuitenkin. Menee Mongozo banaanioluen (so fair, so good) kanssa aikalailla samaan hämy-oluiden kategoriaan, joita tehdään pääasiassa niiden hämyisyyden vuoksi. Ehdottomasti parasta Kriekissä sen hassunhauska vaaleanpunainen vaahto sekä vaatimaton 250ml koko. Miinusta tulee heikosta alkoholipitoisuudesta.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*

J3 – Johnnie Walker Red Label

Tilavuus5cl, saa myös isompina annoskokoina...
Alkoholi40%
MaaSkotlanti
Taustat / historiaEstablished 1820.
Vapaa kuvausOli aika avata kolmas luukku. Otin jääkaapista tiukasti sanomalehtipaperiin käärityn tölkin. Koska luukussa kaksi oli ollut tölkki, niin ajattelin, että tölkin sisällä voisi olla jotain hirveätä Eldorado lutaa. Tölkin etiketissä luki... Hetkinen… Tölkin sisältö osoittautuikin yllätykseksi. Tölkki nimittäin sisälsi pieniä kiviä ja Johnnie Walker Red Label viskiä. Olin ollut aikeessa nautti siiderin, lonkeron tai jonkun muun vastaavan tv:n katsomisen lomassa. Nyt juoma jäi odottamaan sopivampaa hetkeä. Onkohan monelle lapselle käynyt joulukalenteria avatessa niin, että suklaapala jätetään seuraavaan päivään odottamaan?

Parin päivän päästä oli otollinen hetki juoda vähän vissyä itse tekemäni purkkihernekeiton jälkeen. Vaikka en olekaan varsinaisesti mikään viskisieppo, niin Johnnie Walker on tuttu ja tunnettu tuotemerkki. Viskin maussa oli hieman yllättävä, mutta oikeastaan erittäin mielenkiintoinen ja hyvä savun maku. Oikein hyvän makuista, mutta jokin kuitenkin estää minua antamasta tälle viittä tähteä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [x] EI [ ]
Tähdet:****

T2 - Nokian Talvi



Tilavuus0,33 l
Alkoholi6,0 %
MaaSuomi
Taustat / historiaNOKIAN PANIMON MYYNNISSÄ OLEVAT TUOTTEET OVAT TURVALLISIA NAUTTIA


Kaikki myyntiin lähteneet tuotteemme on valmistettu ja pakattu ennen Nokian kaupungin vesijohtoverkostossa havaittua vikaa. Kaikista tuotteistamme on siitä huolimatta otettu näytteet ja ne on todettu puhtaiksi. Tuotantomme on keskeytetty kunnes vesiongelma saadaan korjatuksi.


POSITIIVINEN KIERRE


Panimon kaikki siiderit, lonkerot ja virvoitusjuomat myydään tyylikkäissä pitkäkaulaisissa lasipulloissa. Pullot ovat varustettu "twist crown" kierrekorkilla, joten niiden avaaminen on kätevää ilman korkinavaajaa tai muita työkaluja. Tarvittaessa korkin voi sulkea uudestaan.


Vapaa kuvausNautittuani tätä Nokialla valmistettua tummaa lageria tutkin, onko itsessäni tapahtunut mitään muutoksia.. ;)

No, kyseessähän on siis joku tällainen tumma lager/talviolut -viritelmä, mitä ei minuun uppoa kuin tämän 0,33 litran verran. Hieman parempaa kuin Saku Tume, ei todellakaan hiilihappoista, ei niin makeaa, mutta kuitenkin hieman ällöttää (vrt. löysä mämmi). Muuten aika mitäänsanomaton. Miksi näiden pitää olla näin s**tanan makeita? Positiivisin juttu tässä oli varmaan em. "twist crown" kierrekorkki.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*½

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

J2 - Hartwall Original Gin Tonic Long Drink

Tilavuus0,33L
Alkoholi5,5%
MaaSuomi
Taustat / historiaHartwall Original Gin Long Drink tuli markkinoille Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Valmiilla juomasekoituksella oli tavoitteena helpottaa ravintolahenkilökunnan työmäärää olympiaturistien palvelemisessa. Pulloon pakattu valmis Gin Long Drink maistui eritoten kotiyleisölle siinä määrin, että se jäi markkinoille.
Vapaa kuvausHartwallin sivuilla mainostetaan ” …tarjoaa mahdollisuuden nauttia raikas ja erinomaisen makuinen Gin Tonic valmiina juomasekoituksena.” Nja… Kun sain auki toisen päivän luukun – ensireaktioni oli – aah klassikko! Tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että jo entuudestaan pitkään nimeen oli lisätty sana tonic, kuitenkin niin, että kyseessä on edelleen lonkero. Alkuperäinen Gin Tonic on oikein hyvän makuinen ja klassinen juoma, tämä Hartwallin variantti on kuitenkin maultaan kuin kalpea varjo isoveljestään. Sanoisin jopa, että se on erittäin vaatimattoman makuinen, ei varsinaisesti paha, mutta ei todellakaan mikään Gin Tonic! Jos haluaa juoda Gin Tonicia, suosittelen valmistamaan sen itse.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

H2 - Black Tower




Tilavuus250ml
Alkoholi8,5%
MaaSaksa
Taustat / historia"Deliciously smooth and fruity white wine from the Rivaner grape"
vapaa kuvausMusta torni hyökkäsi täysin puskista. Jotenkin en ollut lainkaan tiedostanut, että alkosta voisi saada viiniä ns. lentokone-kaliberin pullossa. Kuka haluaisi juoda viiniä kerralla vähemmän kuin kolme varttia? Harva!

Yllätys oli siis suuri ja se on aina hieno asia, mutta se että viini oli väriltään valkoista ei ole niin hieno asia. En siis ole todellakaan valkoviinien ystävä. Virallinen määritelmä sanoo "toveria" puolikuivaksi, mutta mitä vielä, kyllä tässä mennään ronskisti makean puolelle! Voin vain kuvitella kuinka makeaa on makea viini... Makeutta leikkaamaan on turha luulla saavansa hapokkuutta tai muuta kulmikkuutta, mitä ihme kyllä jäin selkeästi kaipaamaan. Suutuntuma on sanalla sanoen väljähtynyt. Saksalaiset tehköön sitä minkä taitavat eli olutta.

Pieni tutkimus paljasti, että musta torni on saanut HYVIÄ arvosteluja. Mm. neljää tähteä aika yleisesti. WTF?! Esimerkiksi corkd.com-portaalissa nimimerkki "sakamies" eli Timo Hulkkonen on antanut pisteet 90/100. Mikä sinua oikein vaivaa Timo?
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*

tiistai 4. joulukuuta 2007

T1 - Saku Tume



Tilavuus0,5 l
Alkoholi6,7 %
MaaViro
Taustat / historia"Alkon myydyin ulkomainen tumma olut." Höpöhöpö.. Pelkkää propagandaa. Kyseessähän on muuten tumma lager.
Vapaa kuvausMaistuu samanlaiselta kuin löysä mämmi, joka on käynyt pari vuotta jossain komeron perällä. Eli ihan vitun pahalta. Todella makeaa, ja vielä bonuksena päälle liika hiilihappoisuus. Näin tummassa juomassa ei saisi olla näin paljon hiilihappoja. Sain juotua vain vajaa puoli pulloa tuota Eestin lutaa.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:½

J1 - Chakra



Tilavuus0,33L
Alkoholi4,7%
MaaIntia
Taustat / historiaValmistetaan perinteisen intialaisen reseptin mukaan..
Vapaa kuvausChakra Lager-olut on maultaan hyvin samantapainen kuin esimerkiksi useat kiinalaiset ystävänsä. Maussa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta ei mitään niin ihmeellistäkään. Ihan ok. Ostaisinko itse? Voisin ostaakin, jos tarjoilisin intialaista ruokaa ja haluaisin virittäytyä tunnelmaan. Muuten ehkä jättäisin väliin...
Ostaisin itse:KYLLÄ [x] EI [x]
Tähdet:***

lauantai 1. joulukuuta 2007

H1 - Eldorado omenasiideri




Tilavuus0,5L
Alkoholi4,7%
MaaSuomi
Taustat / historiaEldoradolla päällikkö X on käskenyt valmistaa mahdollisimman halvan siiderin.
vapaa kuvausEldorado valmistaa tunnetusti halpoja elintarvikkeita, joissa ei edes aina eroa kalliimpaan merkkituotteeseen huomaa, MUTTA se sääntö ei pädekään siiderin kanssa. Itse asissahan kyseessä ei ole edes teknisesti ottaen siideri vaan omenaviinistä tehty alkoholisoitu hiilihappojuoma. Ja maku on myös sen mukainen. Aika makea. Mikä ei välttämättä ole huono juttu koska kuivana juoman pahimmat ominaisuudet voisivat päästä vielä enemmän esiin.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*