keskiviikko 17. joulukuuta 2014

J15 - Prykmestar Wehnäbock

Tilavuus50 cl
Alkoholi6,2%
MaaSuomi
Taustat / historiaSivuilta:
Vuonna 2008 toimintansa aloittanut Vakka-Suomen Panimo Osakeyhtiö on Uudessakaupungissa sijaitseva, laadukkaita erikoisoluita tuottava pienpanimo.

Panimon ominta alaa on tehdä pieniä eriä laadukkaita erikoisoluita, myös asiakkaan omalla etiketillä tai jopa oman maun mukaan räätälöidyllä reseptillä valmistettuna.

Oluet valmistetaan aidoista raaka-aineista, ilman säilöntä- ja lisäaineita.

Suodattamaton Prykmestar Wehnäbock on valmistettu keittomäskäyksellä, jolla vehnämaltaan halutut ominaisuudet  täyteläisyys ja raikkaus  saadaan parhaiten esiin.
Vapaa kuvausAvasin luukun ja meinasin laittaa juoman heti takaisin sisään. Pelottaa. Onneksi tämä mörssäri ei tullut saunajuomakseni.

Etikettiä silmäillessäni heti plussaa tulee tavasta, jolla "parasta ennen" on merkitty. Ja eihän tuota "Suomen Paras Olut 2012"-logoa voi olla huomaamatta. 50 cl pullo ja voltteja 6,2%. Ei kun kimppuun.



Imelä hunajainen tuoksu on ensimmäinen asia joka pomppaa esille. Kulaus. Todella raikas maku. Ennakkoluuloni on taas pistetty murskaksi. Hyvää. Ei tämän tyylilajin juomia kyllä montaa voi juoda, mutta silloin tällöin imailisin tätä oikein mielelläni.

Myös tässä tuotteessa tulee esiin “sitruksen” maku. Kauniilla tavalla tosin eli toisin kuin edellisessä. Tässä tapauksessa maku tulee sitrusaromisen Cascade-humalan käytöstä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [x] EI []
Tähdet:****

1 kommentti:

  1. "Pelottaa" :D
    Mikähän päivä luukku aukeaa omalla päivällä... Nyt oltiin jo todella lähellä!

    VastaaPoista