tiistai 18. joulukuuta 2007

H16 - Franziskaner Hefe-Weissbier


Tilavuus0,5L
Alkoholi5,0%
MaaSaksa
Taustat / historiaNiin kuin Jannekin tiesi kertoa on panimo perustettu 1363, joka on muuten Münichin vanhin yksityisomisteinen panimo. 153 vuotta myöhemmin eli vuonna 1516 tuli voimaan jo pari vuotta sitten kalenterissa mainittu ja ihmetystä herättänyt "The Bavarian Purity Law". Sen asetti Herttua Wilhelm IV Bavarian sukua ja sisältö oli kaikessa yksinkertaisuudessaan, että tästä lähtien olut tehdään maltaista, humalasta ja vedestä. Neljä vuotta myöhemmin vuonna 1520 vehnäolut saapuu Mücheniin, mutta rikkoo em. säädöstä koska sen tekemisessä käytetään myös hiivaa. Vuonna 1567 Herttua Albrecht IV kieltää moisen tuotteen valmistuksen epäterveellisenä. Seuraava Bavaria eli Maximilian I taas tajuaa vuonna 1602, että mikä virkistääkään maatöiden ryydyttämää kansaa paremmin kuin pintahiivalla käyetty vehnäolut ja siitä lähtien Münchenissä on kansa on juopunut vehnäoluesta katkotta.
Vapaa kuvausTotuuden nimissä täytyy tunnustaa, että tämän arvion pohjana ei ole kalenterista putkahtanut pullo koska join sen niin herpaantuneessa olotilassa, että mitään järkevää ei voisi sanoa. Joten menin tänään alkoon ja ostin uuden yksilön. Tiesin siis jo hyvin pitkälle mitä olisi tulossa. Kyseessähän on vehnäolut, joka käsittääkseni takaa keskimäärin hyvin pehmeän aromin ja tuntuman. Niin myös nyt. Franziskanerissa on hyvin leveä, pehmeä ja samettinen maku, joka on tosin suhteellisen mieto, mutta ei kuitenkaan vetinen. Hillitty hapokkuus sopii tähän paremmin kuin hyvin. Ei muuten mainittavammin kärsi pienestä seisotuksesta. Kerrassaan upea kokonaisuus. Suosittelen varsinkin kaikille, jotka eivät ole perinteisesti keskikuran tai yleensäkään oluen ystäviä. Tästä on helppo pitää.

Ai niin. Lisäbonussuperpisteet tulee hienosta pullosta sekä etiketeistä missä poseeraa äärimmäisen guruttava munkki! Sehr gut!
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI []
Tähdet:****½

maanantai 17. joulukuuta 2007

T16 - Cidraie



Tilavuus0,33 l
Alkoholi4,0 %
MaaRanska
Taustat / historia"La Cidraie on markkinajohtaja Ranskassa ja se on kautta aikojen ensimmäinen ranskalainen siideri, joka pullotettiin pieniin pulloihin 0,75 litran pullojen sijasta. Tuote lanseerattiin Ranskassa vuonna 1993 ja siitä tuli nopeasti ranskalaisen siiderin lippulaiva." Lähde: Pernod Ricard Finland
Vapaa kuvausLeppäkerttusiideri on tehty tiivisteestä, mutta siitä kuitenkin löytyy lievä mädän omenan tuoksu ja maku (siis pelkästään positiivinen asia). Tuoksu on oikeastaan todella hedelmäinen, maku on tasaisen hyvä, muttei mitenkään erityisen koukuttava, jos vertaa Ecusson Single Varietyyn (kts. "luukku" #9). Puolikuivaa ja helmeilevää, maku on kuitenkin parempi kuin Cidre Bouché Brutissa (kts. "luukku" #6).
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***½

T15 - VK Ice



Tilavuus0,275 l
Alkoholi4,0 %
MaaEnglanti
Taustat / historiaVodkapohjainen sitruunalimu
Vapaa kuvausNäyttää lonkerolta, tuoksuu makealta sitruunalta, maistuu vodkapohjaiselta sitruunalimulta. Voisin kuvitella tämän olevan mm. yläasteikäisten tyttöjen suosikki. Aika läppä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**½

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

J15 - Faxe Premium

97%ALCOHOLIC
Tilavuus0,5L
Alkoholi4,6%
MaaTanska
Taustat / historiaAito tanskalainen olut, since 1901.
Vapaa kuvausTämä on niin tätä, niin tätä. Jo heti ensi kulauksesta oli selvää mitä tuleman pitää. Suomalaiseen makuun aivan liian vaalea maku, vähän kuin joisi ykkösolutta. Ei mitään pahaa, ei mitään hyvää. Teksti ”since 1901” antaisi odottaa hieman enemmän, mutta kuitenkin. Häviää kansainvälisille ystävilleen.

Lähempi tarkastelu kertoo, että valmistuksessa on käytetty myös viljaa. Yleensä viljaset menee minulle hyvin, mutta nyt jää vähän toivomisen varaa.

Seuraavana päivänä netistä löytyi tälläinen kommentti: "Vaahtoaa. Mieto oluen tuoksu. Etumaku hedelmäinen, karu jälkimaku. Laimeaa kusta. Lämpimänä hirveintä mitä on." Aikapitkälti olen samaa mieltä, paitsi että en olutta lämpimänä juonut.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

lauantai 15. joulukuuta 2007

H15 - Petrus Blond

86%DRUNKARD


Tilavuus33cl
Alkoholi6,6%
MaaBelgia
Taustat / historiaOlut on saanut nimensä pyhästä Pietarista, taivaanavainten vartijasta.

Bavikin panimon historia alkaa vuodesta 1894, jolloin Adolphe De Brabandere jätti Bavikhoven kaupunkineuvostolle anomuksen panimon perustamiseksi. Nykyään panimossa työskentelee jo perheen neljäs sukupolvi. Bavikin panimo tunnetaan nimenomaan Petrus-oluistaan, joita on seitsemän erilaista.
Lähde: Systembolaget Finland
Vapaa kuvausTestissä on siis sama olut kuin mitä olin Jannelle hankkinut luukkuun nro 9. Kyseessähän on pintahiivalla käytetty ale-tyyppinen olut. Muistan vuoden 2005 kalenterista JP:n voivotelleen näitä. Väri on hieman normilageria tummempi ja vaahto hieman samettisempaa. Mitä makuun tulee niin ensimmäisenä suuhun iskee hapokkuus, sitten kitkeryys ja lopuksi kitkeryyteen sekoittuva kevyt paahteisuus. Sanalla sanoen huonoa. Puolikas tähti tulee runsaasta tehosta.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*½

perjantai 14. joulukuuta 2007

Superyllätyssektori: CJ koirasäilyke



Paino~100g
VäkevyysMatala
MaaKorea
Taustat / historia
Vapaa kuvausYllätysluukusta hyökkäsi esiin siis koiraa. Lisukkeena oli tunnistamaton vihreä kasvi sekä jonkin pienen linnun muna. Liha ja lisukkeet oleskelivat ruskeassa lihaliemessä. Lihan koostumuksesta päätellen kyseessä on vähän kookkampi piski koska lihan syyt ovat sen verran suuria. Nautin säilykettä sekä leivän päällä että ns. paljaana. Jos en tietäisi syöväni ihmisen "parasta ystävää" niin sanoisin, että kyseessä on naudanliha. Periaatteessa ihan normaalia rantusäilykettä.

Se mikä tekee tästä kuitenkin niin hienoa on se, että enää ei tarvitse tarvitse pelätä koiria koska ne pelkäävät minua! Kun on syönyt niiden lajitoveria niin henkinen yliote on niin ilmeinen, että edes tullin huumekoira ei voinut tulla haistelemaan ohjastajan raivokkaista käskyistä ja lyönneistä huolimatta. Vapiskaa piskit! Eines sopii siis loistavasti huumeita kuljettaville henkilöille sekä muille koiranvihaajille kuten kissaihmisille. Suosittelen lämpimästi.

http://english.cj.net
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:****

H14 - Into Appelsiini Lonkero




Tilavuus1/2 l
Alkoholi4,7%
MaaSuomi
Taustat / historiaLaitilan sivut olivat niin hapokkaat johtuen flash-toteuksesta, että eihän sieltä mitään selvinnyt, eikä liioin tölkistäkään.
Vapaa kuvausEnsinäkin, Intohan kuuluu ns. hämylonkeroiden heimoon joka on hyvin läheistä sukua hämyoluille ja sehän aiheuttaa pientä kuumotusta koska keskimäärin hämyjuomat eivät ole kovinkaan onnistuneita. Maku on aika vahvasti jaffainen, mutta siinä on tietty lonkeron katku seassa, mutta kyseessä on kyllä aika puhtaasti kuitenkin limppari. Makeus on yllättävän hyvin hallinnassa, mutta kyllä sitä tietenki on. Tällaisen mehun kanssa voisi helposti lähteä sokerin kanssa varmasti aivan käsistä. Eli ei olla kuitenkaan kuollettavalla perry-tasolla. Kokonaisuus ei ole varsinaisesti pahaa, mutta jokin vaisto kieltää antamasta enempää kuin kaksi tähteä. Kai se on se tieto miltä lonkun oikeasti pitäisi maistua ja tuntua.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

T14 - Olvi Tuplapukki



Tilavuus0,33 l

Alkoholi8,5 %

MaaSuomi





Taustat / historia"Bockit eli suomalaisittain vapaasti käännettynä Pukki-oluet ovat vahvoja pohjahiivaoluita. Bockeja valmistetaan yleensä joko syksyllä joulua varten tai lopputalvella jo häämöttävän kevään kunniaksi. Erittäin vahvoja bockeja kutsutaan tuplapukeiksi. Tuplapukit eivät kuitenkaan ole aivan tuplaten vahvempia kuin bockit, kuten nimi antaa ymmärtää, vaan kyse on enemmänkin saksalaisesta liioittelusta. Tuplapukit syntyivät munkkien halusta valmistaa "nestemäistä leipää" keväiseksi paastonajaksi." Lähde: Olvi

"On hyvä muistaa, miksi panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa Onni perustivat panimon Iisalmeen vuonna 1878. He halusivat tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisille ja niinpä he tarttuivat pukkia sarvista. Näin syntyi oluista vahvin - doppelbock-tyyppinen olut, tuplapukki. Tuplaten nautit pukista viileänä! Doppelbocköl"


Vapaa kuvausOli siis aika tarttua pukkia sarvista.. ja ryhtyä imailemaan pelonsekaisin tuntein tuplapukkia. En ole pukkeja enkä tuplasellaisia ikinä juonut, mutta pahoin pelkäsin, että tässä tapauksessa kyse on enemmänkin suomalaisesta liioittelusta ;)

Se näyttää ja tuoksuu rantulagerilta. Ehkä hieman makeampi tuoksu. Maku on hyvin, hyvin alkoholimainen ja samalla makea! Urgh! Jälkimaku on hapokas ja kitkerä. Ei näin. Ei todellakaan näin.

Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]

Tähdet:*½

J14 - Lidl Grape Long Drink


Tilavuus0,5L
Alkoholi4,7%
MaaSuomi
Taustat / historiaHei, mekin halutaan oma lonkero.
Vapaa kuvausLidlin lonkero… Ei lupaa hyvää, eikä se sitä rehellisyyden nimissä kyllä olekaan. Aika laimean ja väljähtäneen makuista. Voisin kuvitella, että kaksi päivää jääkaapissa avattuna ollut greippilimu maistuisi juuri tältä. Lonkeroiden ja oluiden vertaaminen on aika erilaista, sillä jos olut on pahaa, se on käytännössä jo aivan juomakelvotonta lutaa. Tätä kuitenkin pystyy vielä juomaan, vieläpä koko purkillisen, vaikka maku on mitä on. Itsehän silloin tällöin olen myös tuota karpalolonkeroa maistanut ja pidän sitä ihan juotava. Mutta jos Timo antoi sille puoli tähteä, niin mitä tämä sitten saa? Jaa’a, älkää vaivautuko.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*

J13 - Leffe Blonde


Tilavuus0,33L
Alkoholi6,6%
MaaBelgia
Taustat / historiaAnno 1240. Näin seisoo pullossa, mutta ei mitään tietoa mihin vuosiluku viittaa...
Vapaa kuvausTätä voisi tyylillisesti verrata luukun yhdeksän toiseen belgialaiseen blondiin, Petrus Blondiin. Paitsi, että tämä on joka suhteessa aavistuksen edellä kilpailijaansa. Tässä ei missään lue, että ale… Johtuisiko siitä? En missään nimessä sittenkään ole tämän oluen ystävä, mutta annetaan nyt säälistä kaksi tähteä, sillä sain juotua aika kivuttomasti ;-)
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

torstai 13. joulukuuta 2007

H13 - Twistea Ice Tea Peach

Tilavuus275 ml
Alkoholi5,0%
MaaRuotsi
Taustat / historiaEi ole eikä tule!
vapaa kuvausTämä pullo oli kiinnittänyt myös oman huomioni Alkossa. Alkoholisoitu persikkajäätee varsin jouluisilla etiketeillä ei voi jäädä huomaamatta. Lähtökohdat ovat varsin huonot koska persikan makuinen jäätee ei ole lainkaan hyvää, sitruuna taas on. Myöskään tämä alkoholisoitu versio ei tee poikkeusta säännöstä. Sitruuna olisi varmasti paljon parempaa. Muuten maistuu ihan normaalille jääteelle, mutta ajoittain tulee hieman karvas jälkimaku mitä ei jääteessä esiinny. Onneksi ei ole hiilihappoa koska se ei jääteehen yksinkertaisesti sovi. Alkoholi ei maistu, joten voisi luulla juovansa huonoa persikkajääteetä. Mielummin joisin hyvää jääteetä ilman alkoholia tämän sijaan.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

T13 - La Trappe Blond


Tilavuus0,33 l
Alkoholi6,5 %
MaaHollanti



Taustat / historia"Trappist on suojattu nimi, jota voidaan käyttää vain benediktiiniläisten trappistiluostareiden munkkien valvonnassa tehdystä luostarioluesta. Lisäksi vaatimuksena on, että olut pannaan luostarin tiloissa, ja että panimon tuotto käytetään luostarin ylläpitoon ja sosiaalityöhön. Nimeen oikeutettuja luostareita on seitsemän ja yhtä lukuun ottamatta ne sijaitsevat Belgiassa." Lähde: Wikipedia

La Trappe Blondia valmistetaan Koningshoevenin panimossa hollantilaisessa luostarissa. Olueen käytettävä vesi poistellaan luostarin alueelta viidestä eri kaivosta, jotka ovat noin 200 m syviä.. Wicked! Tämän vahvuinen tai miedompi olut on alunperin tarkoitettu munkeille päiväkäyttöön.. Kunnon tenuttajia nuo trappistit!

Vapaa kuvausIkinä en ole trappistiolutta juonut, joten en tiennyt mitä odottaa.. Pullon ulkonäön perusteella tavara vaikutti todella lupaavalta, mutta on sitä ennenkin tullut paskaa kauniissa paketissa.

Tuoksu on todella miellyttävä, pehmeä ja simamainen. Näyttää rantulagerilta, aika niukka vaahto. Maku on tasainen, yllätyksetön, simamainen ja pehmeä. Jälkimaku on myös pehmeä, melkeinpä olematon. Alkoholi ei maistu juuri ollenkaan. Hyvin miellyttävän oloinen kokonaisuus. Saisi enemmän tähtiä, jos tässä olisi jokin koukku. Eli miinusta yllätyksettömyydestä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***½

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

J12 - Cava Codornìu Clasico


Tilavuus0,2L
Alkoholi11,5%
MaaEspanja
Taustat / historiaKatalaanin kuohuviini, cava, poikkeaa serkustaan samppanjasta monessa suhteessa. Siinä missä samppanja on hienoa, tyylikästä, juhlallista ja kallista, cava on hauskaa, mutkatonta ja edullista, jopa halpaa. (Lähde: Iltalehti.fi)
Vapaa kuvausMinusta on tämän kalenterin myötä tullut ihan alkkis, oli nimittäin heti puolenyön jälkeen avattava uusi luukku. Luukusta paljastui miellyttäväksi yllätyksekseni kuohuviini, eikä mitä tahansa sellainen vaan Cava. Tätä jumalten juomaa tuli Barçassa juotua lasi, jos toinenkin… Ihan hyvää oli silloin. Nyt pientä miinusta tulee kyllä pallomaisen korkin alta löytyvästä kierrekorkista. Kaikki hyvä viinihän on tunnetusti kierronkorkillista, eikö vain?

Valitettavasti tämä ei ole parasta Cavaa, jota olen maistanut. Kuivuus tuo kyllä juomaan haastetta, mutta nyt kaipaisin ehkä hiukan makeutta halkomaan terää. Ihan passelia silti. Tai ainakin kiinnostukseni juomaa kohtaan heräsi… Täytyy varmaan käydä itse poimimassa Alkon hyllyltä joku toinen Cava merkki, ehkä puolikuiva olisi parempi. Heikin kanssa olen siitä kyllä samaa mieltä, että moni kuohuviini on parempaa kuin ”aito” samppanja.
Ostaisin itse:Jotain vastaavaa...
Tähdet:***

H12 - Chakra



Tilavuus33 cl
Alkoholi4,7%
MaaBelgia
Taustat / historiaIntian eksotiikkaa suoraan Belgiasta...

"Chakrat ovat hindulaisen uskomuksen mukaan ihmiskehon erityisiä energiakeskuksia, jotka ovat yhteydessä ihmisen hienorakenteiseen, näkymättömään energiakehoon. Chakroja on useita, mutta päächakroja on seitsemän ja jokainen niistä liittyy myös ihmiskehon tiettyyn fyysiseen alueeseen. Ihmisen terveyteen voidaan vaikuttaa chakroja ja energiakanavia tasapainottamalla tai energisoimalla. Chakroilla keskeinen merkitys monissa joogan eri muodoissa. Chakroja tasapainottamalla pyritään kundalini-energian heräämiseen ja ihmisen itseoivallukseen." Lähde: wiikkipeedia.
vapaa kuvausKalenterin toinen duplikantti on tässä. Kaulassa lukee "extra smooth taste, serve cool". Maku ei ole extra pehmeä vaikka tarjoilinkin juoman hyvin viilennettynä. Päinvastoin. Maku on aika kitkerä ja humalan tuoma jälkimaku on kohtuu voimakas. En tiedä mihin juoman nimellä on pyritty, mutta itselläni Chakra ainakin tuntuu lähinnä vääristävän "hienorakenteista, näkymätöntä energiakehoa". Tämä voisi olla mitä tahansa suomalaista keskikuraa.

Onkohan maailman ruokaperinteessä mitään tuotetta mikä olisi paikasta niin riippumaton kuin lager-olut. Tuskin. Vaikka se valmistetaan kuinka hämyssä paikassa niin maku on kuitenkin keskimäärin aika sama. Hämmästyttävää rajat ylittävää standardointia. Chakrahan ei tietysti ole valmistettu kovin hämyssä paikassa, mutta tuskin tällä resptillä tämä olisi Intiassa valmistettuna kovin erilaista.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*½

T12 - Twistea Ice Tea Peach


Tilavuus0,275 l
Alkoholi5,0 %
MaaRuotsi
Taustat / historia

"New Drinks Nordic on Ruotsin Hässelbyssä sijaitseva nuori, alkoholijuomia tuottava yritys, joka on keskittynyt tuottamaan longdrinktyyppisiä juomia." Lähde: Alko

Kyseinen firmahan on keskittynyt tuottamaan vain ja ainoastaan tätä mallasuutepohjaista litkua eri versioissa: Lemon, Black Currant, Peach ja uutuustuotteena kolmen litran hanapakkaus Bag in box - Lemon Zero Sugar! Varmasti todella hyvää.. Ja kaikkia saa joko 3,5%, 4,6%, 5,0% tai 7,5% vahvuisina versioina.


Vapaa kuvaus Vähän pelotti lähteä juomaan tätä, etenkin kun pullossa lukee "serve cold or hot"! Miksi jääteetä pitäisi lämmittää? Päätin juoda ensin puolet kylmänä ja lämmittää loput, mikäli siinä vaiheessa vielä olisi juomahaluja jäljellä..

Tavara on hiilihapotonta ja lisäksi se näyttää, tuoksuu ja aluksi jopa maistuu erittäin paljon Liptonin persikkajääteeltä, mutta jälkimaku on alkoholimaisen karvas. En suosittele juomaan lämmitettynä, koska tällöin karvas jälkimaku vain korostuu ja olet pakotettu kaatamaan juoman viemäriin. Hyi.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:*½

tiistai 11. joulukuuta 2007

H11 - Foster´s Twist




Tilavuus330 ml
Alkoholi4,5%
MaaIso-Britannia / Skotlanti
Taustat / historia"Fosters´s Twist specially brewed with citrus hops for a lighter, easier drinkin taste"
Vapaa kuvausTwist herätti ristiriitaisia tunteita. Normaali Foster´s on yksinkertaisesti pahaa, mutta toissalta Two Dogsista olen perinteisesti tykännyt. Ensipuraisu osoittaa mainoslauseen todeksi: Twist on kevyttä ja helposti juotavaa. Sitruksien (sitruuna sekä lime) maku ei ole överi ja todellakin tekee juomasta kevyttä ja raikasta. Suutuntumakin on jotenkin erityisen kuohkea. Jälkimaku ja tuntuma on ehkä hivenen vetinen, mutta yllättävän hyvä suoritus Foster´silta. Jos pitää välttämättä lageria juoda niin kyllä Twist menee kärkisijoille.

P.S.
Tuli tässä loppumetereillä sellainen olo, että tätä ei ehkä kuitenkaan pystyisi juomaan kovin suuria määriä johtuen juuri keveydestä ja tuosta vetisestä jälkimausta. Eli ehkä pieni äpäkkyys olisi ollut paikallaan tuomaan terää. Helppous on siis mennyt hivenen överiksi.

EDIT: Puoli tähteä tipautettu pois. Join juoman täysin tyhjään vatsaan ja se nousi päähän. Arvostelukyky sumeni liiaksi.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI []
Tähdet:***½

J11 - Sinebrychoff Jouluolut


Tilavuus0,33L
Alkoholi4,7%
MaaSuomi
Taustat / historiaSuomalaista jouluperinnettä parhaimmillaan.
Vapaa kuvausTätä punanuttua on tullut jossain s-ryhmän ravintolassa maistettua, kun sitä kerran s-etukortilla saa kolmen euron hintaan. Kuitenkaan en ole sitä vielä täysin selvin päin maistanut, joten nyt on aika kokeilla… Kun pullon alalaitaa katsoo tarkasti, niin voi sieltä löytää sanan Ale. Tätä ei kyllä muuten ole pullossa mitenkään erityisesti tuotu esiin. Toisaalta kun katsoo oluen aineksia, niin ei mikään kyllä viittaa jouluun, ei mitään jouluisia mausteita yms. No kuitenkin. Maultaan tämä on ehkä aika tyypillisen jouluoluen makuinen, juuri sellainen, että sitä voi kerran vuodessa juoda ihan joulun takia ja muuten jättää aivan reilusti ostamatta (eihän tätä muuten taida olla edes myynnissä). Ei mitään erityistä siis, mutta paremman puutteessa...
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

maanantai 10. joulukuuta 2007

T11 - Brooklyn Lager



Tilavuus0,355 l
Alkoholi5,2 %
MaaYhdysvallat
Taustat / historia

"The Pre-Prohibition Beer". Jotain muinaisia kieltolakia edeltäviä perinteisiä reseptejä, päläpälä.. Lafka on perustettu vuonna 1987! Huomioikaa hämärä pullokoko.


Vapaa kuvausEn odottanut liikoja, joten en pettynyt pahasti.. Väri on "normaalia" tummempi, kullanruskea. Tuoksu on aika miellyttävä, mutta siihen se kuitenkin jää. Periaatteessa ihan samanlaista kuin joku rantulager, mutta tässä on hieman jotain aromaattista mukana. Miinuksena kitkerä jälkimaku, mikä tiputtaa arvosanaa.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:**

J10 - Dagan Celtic Cider Dry


Tilavuus0,33L
Alkoholi5,3%
MaaRanska
Taustat / historiaBrewed with respect to our ancient Celtic forefathers. Juupa, juu.
Vapaa kuvausTässä on kyllä suuri huijaus käynnissä. Yleisesti tai no ainakin minulle tulee kelteistä mieleen lähinnä Irlannissa, Skotlannissa tai Walesissa asuvat ihmiset. Tämä tuote ei kuitenkaan ole Brittein saarilta vaan Ranskasta. Markkinointi kikka siis. On toki totta, (katsokaa vaikka Wikipedista, kuten minä) että tietyillä ranskalaisilla on ehkä oikeus nimittää itseään kelttien jälkeläisiksi, mutta silti. No, itse juomaan… Tämäkin siideri valmistetaan omenamehusta, joten maku on aika esanssinen, ja dry sanasta huolimatta minun makuuni aika makea. En ole Pirkka siideriä maistanut, mutta voisin kuvitella tykkääväni siitä enemmän. Ihan nätti pullo, mutta tätä kelttiläistä omenamehua en aio kyllä itse jatkossa ostaa..
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*½

T10 - Guinness Draught



Tilavuus0,44 l
Alkoholi4,2 %
MaaIrlanti
Taustat / historia

"Guinness on maailmanlaajuisesti tunnetuin stout-tyyppinen olut. Olutta on valmistettu St. James's Gatessa, Dublinissa, Irlannissa 1759 lähtien." Lähde: Wikipedia

"Widget eli ’pingispallo’ lisätään panimolla tölkitysvaiheessa tuotteeseen. Widget-kuula sisältää typpeä (N2). Kun tölkki avataan, widgetin sisällä oleva venttiili rikkoutuu ja typpikaasu purkautuu oluen sekaan. Näin syntyy pienikuplainen, kaunis vaahto." Lähde: Sinebrychoff


Vapaa kuvaus

Kauan, kauan sitten eli vuonna 2005 Isojen poikien joulukalenterin "luukusta" #22 tulla tupsahti Guinness Special Export (0,33 l / 8,0 %). Muistaakseni tuon messevän tilavuusprosentin aisti aika hyvin. Se sai kaksi tähteä. Nyt oli aika maistaa miedompaa versiota ja odotukset olivat korkealla.

Tölkkiä käsitellessäni sisältä kuului vaimeaa kolinaa, mutta en antanut sen häiritä, sillä vuonna 2005 Hegellä oli aattona edessään Murphy´s Irish Stout -tölkki, minkä sisällä oli "Pressurized Draughtflow System Device", eli ilmeisestikin hyvin samanlainen kapine kuin tuo edellämainittu Widget-kuula. Huom! Tölkin avauksen yhteydessä sisältä kuuluu pieni poksahdus (itsehän hieman säpsähdin).

Lasiin kaadettaessa yönmustan nesteen pinnalle todellakin muodostuu pienikuplainen, kaunis vaahto. Vaahto on ihan mukava juttu, mutta jos ei pidä vahvanmakuisesta tummasta, niin ei se paljoa auta. Aika paahteisen ja maltaisen makuinen, muttei kuitenkaan niin kitkerää kuin Guinness Special Export. Puolenvälin jälkeen annoin juoman hieman lämmetä, jotta saisin houkuteltua esiin jotain muita aromeja, mutta en havainnut mitään eroa. Vähän parempaa kuin vuonna 2005, mutta vain vähän.

Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:**½

H10 - Samuel Adams Winter Lager



Tilavuus355 ml
Alkoholi5,6%
MaaUSA
Taustat / historia"A DARK WHEAT LAGER BREWED WITH WINTER SPICES"
Vapaa kuvausSamuel Adams oli nimeltä tuttu, mutta en yhdistänyt sitä mihinkään maahan. Etiketti paljasti, että herra tulee uudelta mantereelta ja tarkemmin sanottuna Bostonista. Lasiin kaadettaessa väriksi paljastuu hieman normaalia lageria tummempi sävy. Maku on vähän tummempi ja aika paljon katkerampi ja hapokkaampi kuin mitä voisin kuvitella normaalin Samuelin olevan. Em. ominaisuudet johtuvat ilmeisesti aika pitkälle runsaahkosta humaloinnista ja sitten näistä mystisistä talvimausteista. En kyllä haluaisi maistaa tämän jälkeen normaaliakaan Samuelia. Puoli tähteä ihan raikkaasta etiketistä, joka on kyllä täysin ristiriidassa sisällön kanssa.

Lisähuomio näin jälkikäteen. Korkin sisäpuolella, samean muovikalvon alla, on seuraavat merkinnät: "INTERNATIONAL AWARD WINNER, #88, LOS ANGELES, GOLD, 2006". Mielenkiintoista että etiketissä ei ole mitään samantyylisiä läppiä. Kai se on jenkkien oma juttu, että kisasaavutukset kirjataan korkin sisäpuolelle samean kalvon alle.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*½

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

T9 - Ecusson Single Variety



Tilavuus0,5 l
Alkoholi5,0 %
MaaRanska
Taustat / historiaTehty Normandian omenoista vuodesta 1919, vähintään 90 % siideriomenoista on Gros Oeillet -lajiketta, tehty pelkästään puristetusta omenamehusta, ei tiivisteestä.. Sopii nautittavaksi laatikkoruokien tai riistan kanssa.

Vapaa kuvausPelkäsin, että mätä omena on todella vahvana tässä, mutta niin ne vaan muistikuvat pettää.. Kyseessä on nimittäin erittäin hyvä siideri. Alkosta löytyy myös Ecusson Cuvée Spéciale (0,75 l / 5,0 %), missä on luonnonkorkki. Pitää joskus poistella..

Mädän omenan makua siis löytyy, mutta ei liian voimakkaana.. Ahh, juuri sopivaa! ;) Verrattuna Cidre Bouché Brutiin ("luukku" #6), tämä on helmeilevämpää, kirpeän omenaista, ja ehkä hieman makeampaa. Jälkimaku on raikkaampi, ei niin tunkkaisen väljähtänyt. Superbe!

Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:****

J9 – Petrus Blond


Tilavuus0,33L
Alkoholi6%
MaaBelgia
Taustat / historiaThe key to heaven.
Vapaa kuvausJep, jep… nyt kun taivaan portit on avaimella avattu, niin ollaan onnellisia. Ei vain, ei kyllä mitään järin hyvää olutta, jos suoraan sanotaan. Aika kalpeaa ja kitkerää… Nyt kun on vielä tuoreessa muistissa mitä myrkkyä luukusta viisi tuli, niin ei tälle niin ankara voi olla, sillä tätä pystyy kyllä juomaan ilman sen kummempia seuraamuksia. Ehkä humalassa jopa enemmänkin… Ei kuitenkaan mikään makuelämys.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*½

H9 - Pirkka Dry Omenasiideri

Tilavuus50 cl
Alkoholi4,7%
MaaSuomi
Taustat / historiaPirkka on lähtenyt ihan läpällä haastamaan kuivia siidereitä. Voisiko läppä vetää naaman vakavaksi? Valmistettu omenatäysmehutiivisteestä.
Vapaa kuvausPirkan eli Olvin kuiva omenasiideri herätti heti mielenkiintoa. Kuiva läppäsiideri... hmmm... voisiko... ei kai nyt sentään. Tämä on kyllä suhteellisen kuivaa, mutta kuivempiakin on juotu. Joka tapauksessa ollaan kuivuudessa sillä tasolla, että se on täysin riittävä. Se missä Pirkka menee metsään on maku. Keinotekoinen, mutta en lähtisi Golden Capiakaan tai Fizziäkään sanomaan mitenkään kovin luonnollisen makuiseksi, ero on lähinnä tuotteen brändäyksessä mihin nämä "oikeat" valmistajat ovat panostaneet ja Pirkka ei. Kun "siideri" tehdään tiivisteestä, niin kuin kaikki kotimaiset tehdään, niin eipä erot kummoisia ole. Mehua mitä mehua. Pieksee muuten ensimmäisen luukun tuotteen mennen tullen.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**