| Tilavuus | 1/3 l | |
| Alkoholi | Alc. Vol. 5,6% | |
| Maa | Ruotsi | |
| Taustat / historia | Gin Long Drinkiä ryhdyttiin valmistamaan vuoden 1952 olympialaisia varten, kun suurelle joukolle piti tarjota nopeasti ja helposti virkistävää juotavaa. Tuottaja: Kiviks Musteri historia alkaa Henric Åkesonin 1888 perustamasta omenatarhasta. Varsinainen mehustamoyritys on perustettu vuonna 1935. Yhtiö on yhä saman suvun hallussa. Kiviks Musteri sijaitsee Kivikissä Österlenin tasangolla Kaakkois-Skoonessa. | |
| Vapaa kuvaus | Hyvää itsenäisyyspäivää! En muistaakseni ollut tätä lonkeroa aiemmin juonut. Jotenkin ulkonäkö ei vakuuttanut ja pieni epäilys tuotteen laadusta oli takaraviossa. Mutta heti ensihörppy paljasti epäilyt täysin vääriksi. Raikasta! En heti ensihörpyllä kyennyt paikallistamaan raikkauden syytä, mutta hetken makustelun jälkeen syy oli selvinnyt: ei niin makea. Erittäin hyvä juttu. Juuri makeutta parjasin ensimmäisestä luukusta löytyneen teholonkun kohdalla. Jotenkin tässä tuntuisi maistuvan puhtaampana greippi kuin mitä perinteisissä lonkuissa. Hieman häpeällistä on että perinteisten lonkeroiden selättäjä tulee skoonesta ja vielä itsenäisyyspäivänä. EDIT: huomasin juuri, että tässähän on sama sokerin määrä kuin makeamman makuisessa teholonkussa. Miten lie saatu kuivempi tuntuma aikaan. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [X] EI [ ] | |
| Tähdet: | **** |
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
H6 - Suomi 1952 GIN
lauantai 5. joulukuuta 2009
J4 - Thatchers Oak Matured Cider
| Tilavuus | 0,5L | |
| Alkoholi | 5,2% | |
| Maa | Englanti | |
| Taustat / historia | William, ei siis Margaret, Thatcher alkoi valmistamaan siideriä kotitilallaan jo 1904. Juoma ei siis ole mikään neitsyen öljy vaan se on maturoitu aidoissa rommitynnyreissä. Mainospuhe kertoo, että kaikki Thatcherin siiderit valmistetaan ilman mitään keinotekoisia väri-, maku- tai makeutusaineita, ja että sokeri kaikissa tuotteissa on peräisin vain hedelmästä itsessään. Kuulostaa hyvältä! | |
| vapaa kuvaus | Kun avasin kääreen, niin pullosta silmilleni hyppäsi heti ensimmäiseksi kolme kirsikkaa. Pelko iski heti, sillä kirsikkaoluet ynnä muut eivät ole yleensä järin hyviä. Tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että kirsikathan olivat vain harvinaisen punaisia omenoita. Hyvä niin. Muuten jo heti pullosta oli selvää, että tulisin samaan niin sanottua "laatusiideriä". Harvoin ensivaisto näissä hommissa pettää eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Juoma kuuluu ehdottomasti niiden "parempien siidereiden sarjaan". Olisin ehkä odottanut hieman enemmän tuolta rommitynnyrissä kypsymiseltä, sillä en olisi sitä maistanut, jos en olisi sitä pullosta lukenut. Jännä maku taustalla ehkä kielii juuri tätä kypsyttämisestä, vaikka voihan se tietysti olla jotain muutakin. Mädät omenat eivät maistuneet ja juoma oli kokonaisuudessaan hyvin raikas. Jotain pientä jää kuitenkin puuttumaan, mutta kärkeen, ei ehkä aivan kirkkaimpaan, tämä silti kuuluu. Pulloon on myös kirjoitettu seuraava varoitusteksti: UK Chief Medical Officers recommend that adults do not regulary exceed: Men 3-4 units daily, women 2-3 units daily. Avoid alcohol if pregnant or trying to conceive. Eikös EU kieltänyt Suomelta vastaavat varoitustekstit? Timo Soini tiukkana katolilaisena tähän Eduskunnassa huomauttamaan seuraavaa: Arvoisa herra puhemies! Olen ostanut koskenkorvapullon ja ostan sen jatkossakin. Mutta en ymmärrä, mitä väärää siinä olisi, että sikiövaurioista varoitettaisiin pullon kyljessä. Kyllä minä sen ymmärrän, että kun täällä sekä oikeisto että vasemmisto hyväksyy sikiöiden tappamisen abortilla äitinsä omaan kohtuun, niin kai sitten tämä on sitä logiikkaa, että sen saa marinoidakin vielä. Minä en hyväksy kumpaakaan. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [x] EI [ ] | |
| Tähdet: | **** |
H5 - Weihenstephaner Hefeweissbier

| Tilavuus | 500 ml | |
| Alkoholi | ALK. 5,4% VOL | |
| Maa | Saksa | |
| Taustat / historia | Panimo mainostaa olevansa maailman vanhin. Aika moni mainostaa olevansa maailman jotain. Joskus tätä on tehty luostarissa, mutta nykyään mitään sidoksia sinne suuntaan ei ole koska kyseinen luostari lopetettiin 1800-luvulla. Ellei nyt tuota mainoskuvaa oteta huomioon. | |
| Vapaa kuvaus | Vehnäoluen ystävänä olin mielissäni kun vitosluukku toi eteeni Weihenstephaner Hefeweissbier nimisen olutnautinnon. Kun tuotetta hulauttaa suuhun tuntuu aluksi kielellä mukavan terävää pistelyä eikä alussa vielä oikein maista mitään, jonka jälkeen seuraa kevyt humalan kitkeryys. Lopuksi suuhun leviää mielyttävän vehnäinen aromi. Maku on yllättävänkin hedelmäinen olueksi. Itse asiassa tulee etäisesti mieleen, so fair so good, Mongozo! Hapot ovat vehnikseen juuri sopivan rauhalliset, mutta riittävät kuitenkin. Humalaa on hillitysti ja se painottuu alkutuntumaan, juuri sopiva tuomaan pientä särmää muuten niin samettisen pehmeään juomaan. Ei aikaakaan kun huomasin makustellessani juoneeni jo melkein koko lasin tyhjiin. Helposti juotavaa siis. Jos on pakottava tarve juoda useita alkoholiannoksia putkeen niin välillä olisi hyvä ottaa jotain terävämpää palauttamaan kuri. Nyt ollaan todella lähellä viittä tähteä. P.S. Kamerasta loppui juuri kriittisellä hetkellä akku, joten päädyin käyttämään valmista kuvaa ja sekin on niin loistava, että tuskin on paljon huonompi kuin minkä olisin itse saanut otettua. Ja Jamppahan nappasi kotikutoisen kuvan jo. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [X] EI [ ] | |
| Tähdet: | ****½ |
perjantai 4. joulukuuta 2009
J3 - Weihenstephaner Hefe Weissbier
| Tilavuus | 0,5L | |
| Alkoholi | 5,4% | |
| Maa | Saksa | |
| Taustat / historia | Tämän juoman taustoista en osaa kertoa juuri mitään. Pullosta tosin löytyy teksti "since 1040". Ilmeisesti perinteitä siis löytyy. Pieni kuukkelointi tuo tulokseksi, että myös Hegen viime joulukalenterissa saama Franziskaner on "hefeweissbier". Hefe siis tarkoittaa hiivaa, weiss eli weiß valkoista ja bier nyt tietysti bisseä. Nimitystä Weissbier käytetään Etelä-Saksassa kuvaamaan vehnäolutta. Weizen taas sitten on vehnä. Ota näistä nyt sitten selvää... | |
| vapaa kuvaus | Ensiksi on huomatettava, että pullo oli pakattu komeaan UPS:n kuplamuovipakkaukseen. Mutta itse asiaan. Kun avasin pullon, niin päätin hieman nuuhkia juomaa. Haju oli tyrmäävä. Jos en olisi tiennyt, niin olisin väittänyt haistelevani hiivaista kiljua. Siis sellaista, jota tuli nuoruudessa juotua, ja joka tuntui käyvän vielä mahassakin. Noh, uskaltauduttuani maistamaan oli tunnelma hieman erilainen. Maku oli suorastaan herkullinen. Ehkä rehellisyyden nimissä hieman laimea, mutta kokoinaisuudessa aivan erinomainen. Hiilihappoa oli voimakkaasti, mutta silti juuri sopivasti. Hetken seisoessaan myös ällö haju hävisi. Tuloksena vahvat neljä tähteä. Näitä lisää! P.s. Nyt kun tutkailen pulloa tyhjänä niin huomaan, että tästähän saisi Virossa yhden kruunun panttia. Hä!? | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [x] EI [ ] | |
| Tähdet: | **** |
J2 - Kirin Ichiban
| Tilavuus | 330 ml | |
| Alkoholi | 5,0% | |
| Maa | Japani | |
| Taustat / historia | Kirin-olut tuli markkinoille jo vuonna 1888. Kirin on myyttinen, hyvää onnea tuova olento Kaukoidän kulttuureissa. Kirinin panimo on perustettu vuonna 1907. Panimo toimii ympäri maailmaa, mm. Venäjällä. Yhtiön vuosituotanto on pelkästään Japanissa n. 23 miljoonaa hehtolitraa. | |
| vapaa kuvaus | Vaikka juoma tuli juotua jo toinen päivä niin kuin asiaan kuuluu, niin kirjoitus saapuu nettiin "teknisistä syistä" vasta nyt. Ehdin kuitenkin jo lukea Hegen version arvostelusta, joten kiusaus modata omaa mielipidettä on olemassa. Pysyn kuitenkin tiukkana ja pitäydyn alkuperäisessäni, vaikka eroavaisuuksiakin on. Hetken aikaa tutkailtuani pulloa saapuu silmiini hämärää informaatiota. Juoma on valmistettu Kaliningradissa Venäjällä saksalaisella lisenssillä. Jep, jep. Japan's prime brew. Koska Suomi on Pohjolan Japani, niin oletin että maku bisseissä olisi hyvin samanlainen. A priori-arvaus ei mennytkään kovin pieleen. Tämä | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [ ] EI [x] | |
| Tähdet: | ** |
H4 - Red Top Wild Strawberry

| Tilavuus | 27,5 cl | |
| Alkoholi | 5,5% | |
| Maa | Suomi | |
| Taustat / historia | Hiilihapotettu vesi, sokeri, etanoli, happo (sitruunahappo), väriaine (antosyaani E163), mansikkaaromi (etiketissä ilman väliviivaa), säilöntäaine (kaliumsorbaatti E202). | |
| Vapaa kuvaus | Vaikka olin jo aiemmin päivällä avannut kääreet ja tiesin mitä oli tulossa, mutta silti, kun avasin jääkaapin oven minut valtasi masennus; tuoko pitäisi nyt juoda? Valitettavasti. Mansikkaaromihan on siitä hieno aromi, että se muistuttaa kaikista vähiten sitä mitä se yrittää muistuttaa. Jopa niin vähän että monesti jos ei tietäisi nauttivansa mansikkaaromatisoitua tuotetta ei sitä voisi edes arvata. Sen verran väkeviä ovat mansikkaaromit. Sen lisäksihän tuotteesta löytyy muun muassa aina raikasta etanolia sekä väri- ja säilöntäainetta. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa maku edellisen pohjalta. Juuri siltä tämä maistuu. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [ ] EI TODELLAKAAN [X] | |
| Tähdet: | * |
H3 - Kirin Ichiban
| Tilavuus | 330 ml | |
| Alkoholi | ALC 5.0% VOL | |
| Maa | Japani | |
| Taustat / historia | Lupaukset ovat hienot: "JAPAN´S PRIME BREW", mutta jo takaetiketistä tarina alkaa menemään hämäräksi. Heti takaetiketissä todetaan, että juoma on tehty "COMPANY PIT LTD., KALINGRAD RUSSIA FOR UNDER LICENSE FROM KIRIN EUROPE GMBH....GERMANY" WTF?! Japanilaista olutta, jota tehdään Saksalaisen firman linsenssillä Venäjällä. En edes halua tietää enempää. | |
| Vapaa kuvaus | Oy Alkoholiliike Ab tietää sanoa, että Kirin on "valmistettu ichiban shibori -menetelmällä, jossa mäski puristetaan vain kerran, jolloin vierteeseen tulee pehmeämpi maku", joka näyttää pitävä paikkansa. Maku on todellakin pehmeä, olematta kuitenkaan vetinen. Huomattavissa on jopa tiettyä hedelmäisyyttä ja miellyttävää täyteläisyyttä. Toki kyseesä on aika kevyt ja helposti juotava olut, mutta sillekin löytyy oma paikkansa. Jotenkin taustojen ja ennakkotieojen perusteella tästä pitäisi olla pitämättä, mutta tämä on ns. rantulageriksi laadukasta tavaraa. Täydellinen yllätys. Ichiban shibori menetelmä taitaa purra, eikä se katso tuontopaikkaa tai tulikomennon antajaa. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [X] EI [ ] | |
| Tähdet: | **** |
torstai 3. joulukuuta 2009
H2 - Karhu Korpisavu

Tilavuus 33 cl Alkoholi Alc 6,0% vol. Maa Suomi Taustat / historia Karhu Korpisavu on tukeva 6-prosenttinen erikoisolut, jossa maistuu ja tuoksuu häivähdys savua. Tumman Kuparin värinen Karhu Korpisavu on kuitenkin ensisijaisesti olutta ja vasta toissijaisesti lievästi savuun vivahtavaa mallasjuomaa, toisin kuin saksalaiset savuoluet, rauchbierit, joissa savun maku ja tuoksu on vahva. Vapaa kuvaus Kun savuotso kuoritui kääreistä olivat tunteet ristiriitaiset. Olin juonut tätä viime kesänä jossain punavuoren terassilla ja mieleen ei ollut jäänyt oikeastaan mitään, joten siltä osin odotukset eivät olleet korkealla, mutta taas tummuus ja savu tuntuivat houkuttelevalta. Ei muuta kuin korkki auki ja juoma lasiin. Nautin juoman aika pitkälle optimilämpöisenä eli 15 asteisena, jolloin savun aromit pääsevät kuulema parhaiten esiin. Ristiriitaisesti etiketti suosittelee "korkkaa huurteisen kylmänä". Mitä korpisavulla on salattavaa kun se halutaan nautittavan hyvin jäähdytettynä? Ei kovin paljon. Savun maku on aika mieto suhteessa siihen millä nimellä tätä mainostetaan. Ehkä päälimmäisenä on kuitenkin vain tummat maltaat ja jossain siellä takan häilyy savu häivähdys. Ei ole kuulema edes oikeista savumaltaista vaan juomaan on lisätty savuaromia. Itse en olisi mitään huomannut, mutta oli savun makukin niin heikko.... Juoma kärsii lievästä vetisyydestä ja persoonattomuudesta, mutta kaiken kaikkia korpisavu on kuitenkin "ihan jees". Ei herätä suuria tunteita puolesta eikä vastaan. Ostaisin itse: KYLLÄ [ ] EI [ ] EHKÄ [X] Tähdet: **½
H1 - Hartwall Original Gin Long Drink Strong

Tilavuus 33 cl Alkoholi 7,5% ALK. VOL. Maa Suomi Taustat / historia Kuten me kaikki tiedämme tehtiin lonkero eli long drink vuoden 52 olympialaisia varten ja se sekoitettiin miehekkäästi viinaksista ja lantringeista. Ja niin tehdään vielä nykyäänkin Alkon valikoimassa olevien yli 4,7 tilavuusprosentin omaavien lonkkujen kohdalla kun taas päivittaistavarakaupoissa myytävät litkut ovat vain lonkeroa muistuttavia käytettyjä limonadeja. Se mitä juuri opin ja mikä tuli yllätyksenä on se, että päivittäistavarakauppojen 2,7 tilavuusprosentin lonkuissa on niin ikään käytetty kunnollista ja aitoa viinaa! Sitä en kyllä tiedä miksi niin voidaan tehdä. Vapaa kuvaus Aaaah! Vanha kunnon teholonkku. Siirryin tämän juoman siivittämänä nopeasti jonnekin 90-luvun puolivälin jälkeiseen aikaan, jolloin näitä ei montaa tarvinnut vetää kun jo oli hieno porina päällä. Teholonkku oli arvioitu parhaaksi maku/teho suhteeltaan, jotta vähäisillä, millä lie, rahoilla saatiin maksimaalinen olotila aikaan. On todettava että makuaisti on kehittynyt (vai turtunut?) aikojen saatossa koska reilu 10 vuotta sitten tehis maistui selvästi alkoholilta ja se oli yllättävänkin karvasta tavaraa, jota piti puolipakolla kumota kurkkuunsa. Nyt teholonkku menee alas kuin linnunmaito. Onhan tämä hieman särmikkäämpää kuin normaali 5,5% lonkku, mutta hyvin kevyttä kamaa kuitenkin. Itse asiassa kun tätä oikein makustelee niin makeutta (sokeria 6 g/100 ml) voisi olla hieman vähemmän. Muutenhan kyseessä on pomminvarmasti toimiva juoma, joka ei yllätä, mutta ei petäkkään koskaan. Ostaisin itse: KYLLÄ [X] EI [ ] Tähdet: ***½
T1 - Sininen

| Tilavuus | 0,5 l | ||
| Alkoholi | 4,5 % | ||
| Maa | Suomi | ||
| Taustat / historia | Olutasiantuntijoiden arvostama Sininen palaa markkinoille! Sininen on aito suomalainen lager, jota valmistettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1935. Perinteikästä Sinistä on kutsuttu oluiden aateliseksi, eikä syyttä. 4,5 til-% oluessa yhdistyy tyylikkäällä tavalla hedelmäisyys sekä humalan ja katkeron vahvuus. -Hartwall Höpöhöpö! Tämä on osittain Hartwallin propagandaa, vanha ja oikea Sininen oli lahtelaisen Mallasjuoma-panimon laatu?tuote, jota vietiin myös ulkomaille (heikolla menestyksellä). Hartwall osti Mallasjuoman ja hautasi Lahden Sinisen viime vuosituhannen lopulla. Nyt Sininen on herätetty "henkiin".. | ||
| Vapaa kuvaus | Nähtyäni ensimmäisen luukun sisällön olin ensin todella pettynyt (joku vitun retrobisse, jepjep..), mutta ensipuraisun jälkeen tuntui hetken aikaa siltä, että homma olisikin aivan helvetinmoisessa nousussa. Maku oli aika lähellä sitä perinteistä rantulageria, mutta kuitenkin ehkä aavistuksen hienostuneempi (hedelmäinen?). Jälkimaku oli myös aluksi miellyttävän pehmeä. Sitten juoma lämpeni ja kävi ilmi, että Hartwall oli sitten elvyttänyt jonkin zombin tai muun epäkuolleen: nimittäin kun ne katkerot ja humalat paukkasivat sitten sieltä tuopin pohjalta kitusiin, niin siitä oli retrohenkinen olutnautinto kaukana. Maukkaasta ensipuraisusta pari tähteä. Pitää varmaan laittaa seuraavalla kerralla jäitä sekaan, jotta maku pysyy edes siedettävän äärirajoilla (jos tuota nyt joskus erehtyy juomaan uudelleen). | ||
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [ ] EI [X] | ||
| Tähdet: | ** |
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
J1 - Laitilan Kievari Tuomas
| Tilavuus | 1/2 l | |
| Alkoholi | 4,1% vol. | |
| Maa | Suomi | |
| Taustat / historia | Hyvä Tuomas on kunnianimitys ansioikkaasta toiminnasta olutkulttuurin hyväksi. Tämä rajoitettu erä maltaisen pehmeää Mild-tyyppistä pintahiivaolutta on vuoden 2008 Hyvän Tuomaan Kari Ylänteen ja Laitilan olutmestarien yhteistyön tulos. | |
| vapaa kuvaus | Ei, ei ja ei. Pienpanimoiden oluet pettää pahemmin kuin Keskustapuolue konsanaan. Jo itse pullo on niin hämyn näköinen, että ei paremmasta väliä. Kaksi poroa vetämässä vankkureita ja kissan näköinen otus (naali?) hyppii vuorten yllä niin kuin Koga-koirat konsanaan.Bonusta tulee rengaskorkista, mutta heti perään miinusta heikoista prosenteista ja tuulivoiman käytöstä. Noh, itse juomahan on aika karmivaa lutaa niin kuin tämän sarjan tuotteet ylipäätänsäkin. Juuri ja juuri pystyin tämän alas tiputtamaan, mutta siihen se sitten jääkin. Sellainen inha maku jää suuhun. Limaista, Yöh. Onneksi ollaan jo toisessa päivässä, niin voin heti perään avata toisen luukun. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [ ] EI [x] | |
| Tähdet: | * |
AlcoCal is päk in pisnes
lauantai 1. maaliskuuta 2008
БАЛТИКА

| Tilavuus | 0,5 l | |
| Alkoholi | 4,8% | |
| Maa | Venäjä | |
| Taustat / historia | Taustat ovat varmaan sosialistiset, mutta nykyään raha pääliköi. | |
| vapaa kuvaus | Idän tutkimusmatkan ensimmäinen biusa on siis roomalaisittain kirjoitettuna Baltika. Poistelin sen kiskasta hintaan 30 RUB eli jotain 50c. Ei liikaa, edes paikalliselle koska popula imee eri bissejä pitkin katuja. Mutta muutama sana itse tuotteesta. Aika voimakkaasti humaloitu ja paahteinen aromi, jossa myös kitkeryyttä kiitettävällä tavalla. Ei todellakaan mitään vetistä litkua vaan aika jymäkkää tavaraa. Vaatii jonkin verran totuttelua. Tässä on se sosialismin tuoksu... | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [ ] EI [X] | |
| Tähdet: | **½ |
keskiviikko 2. tammikuuta 2008
Tilinteon hetki
Valitettavan monen juoman voi kiteyttää Stinden kommenttiin ”En kuitenkaan itse ostaisi, koska on olemassa paremman makuisia …, jotka ovat myös halvempia.” Toki mukaan mahtui myös monia positiivisiakin yllätyksiä. Näistä nostettakoon esille kalenterin voittajat (eli neljä ja puoli tähteä saanet) irlantilaiset siiderit Magners ja Johnny Jump Up, sekä Franziskaner-oluet.
Itse alkoholisoiduin joulukuussa niin pahoin (en pelkästään kalenterin takia), että ajattelin ottaa tänä vuonna tipattoman tammikuun. Tähän sarjaan tulee kuitenkin poikkeus kun osallistun 19. päivä pahamaineiselle korsokierrokselle eli Tour de Corsolle. Ehkä siitäkin tänne jotain materiaali saadaan, mutta tämä jäänee vielä nähtäväksi.
Paljastetaan, että Stinden kalenterin hinnaksi tuli 55.84 euroa eli noin 2,33 per juoma.
Kommentoikaa olkaa hyvät.
P.S. Tänään astuu voimaan alkoholijuomien veronkorotus. Väkevien juomien veroa kiristettiin 15 prosentilla, ja viinin sekä oluen vero kohosi 10 prosenttia. Myös paljousalennukset poistuvat.
keskiviikko 26. joulukuuta 2007
T24 - Koff III

| Tilavuus | 0,33 l | |
| Alkoholi | 4,5 % | |
| Maa | Suomi | |
| Taustat / historia | Jo vuodesta 1819, joten perinteitä ja palkintoja löytyy.. | |
| Vapaa kuvaus | Jampalla on huumorintajua, pakko myöntää. Elikkäs elikkäs.. Viimeisestä "luukusta" löytyi siis aito legenda. Tätä arvostellessa oli pakko ottaa tiukka linja ja olla todella armoton. Ei katsottu sinivalkoisten lasien läpi, eikä vedetty yhtään kotiinpäin. Tuoksu on pehmeän humalainen, suorastaan rantumainen. Ensipuraisu on sopivan mieto, ei liian hapokas, eikä myöskään liian kitkerä. Juuri sopivaa. Maku on aavistuksen maltainen ja kevyesti humaloitu. Kokonaisuus on kuitenkin liian vaatimaton, ja juuri siksi tämä on rantulagereiden kuningas. Jäämme siis vielä etsimään oluiden kuningasta. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [X] EI [ ] | |
| Tähdet: | ***½ |
89%DRUNKARD
maanantai 24. joulukuuta 2007
H24 - Mönchshof Bockbier

| Tilavuus | 0,5 l | |
| Alkoholi | 6,9% | |
| Maa | Saksa | |
| Taustat / historia | "Der Name Kulmbach hat seit jeher einen guten Klang bei Bierkennern, und das ist kein Wunder: Schon im Altertum haben sich die Bewohner der Braukunst verschrieben, wie der Fund einer 3000 Jahre alten Bieramphore belegt, der heute als ältestes Indiz für Bierbrauen in Deutschland gilt." | |
| vapaa kuvaus | Jo siinä vaiheessa kun Mönchshof oli vielä kääreiden peittämänä tunsin paperin läpi kaulassa jotain hämyjä ulokkeita. Muistelen jossain olutpullossa olleen pienet korvat pullon kaulassa, mutta en vain oikein muistanut missä. Olisikohan ollut joku vehnäolut. Vaikka olin jo 24. päivän puolella päätin jättää kääreet aloilleen ja avata luukun vasta aamulla niin kuin kalenteri oikeasti pitääkin avata. Ensimmäinen kerta itselläni. Häpeällistä. Ulokkeet paljastuivat vanhaksi kunnon old school-sulkumekanismiksi. Innokkaan ennakkoluulottomasti lähdin kampeamaan korkkia auki ja sainkin blitzkriegin hengessä korkin pikavauhtia auki ilman apuvälineitä ja pienet roiskeet naamalle. Väkevä aloitus! Mönchshof on luonteeltaan semi-tummaa ja yllättävän hapokasta suhteessa väriin. Yleensähän hapokkuus laskee mitä tummempiin sävyihin siirrytään. Paahteisuutta löytyy ja maltaat hyökkäävät myös selkeästi esille kevyen makeuden saattelemana. Sopii tummiin sävyihin aika hyvin. Mönchshof on siitä mielenkiintoinen olut, että se paranee hieman lämmetessään ja seisoessaan. Itselläni se kävi puolivahingossa kun yritin kuvata pulloa ja juomaa TV:n kuvaruutua vasten salaman kanssa, jotta etiketistä näkisi jotain. Ei ole muuten mitenkään kovin helppoa toimintaa. Hapokkuus myös laskee muuten myös seisotuksen myötä. Muistelen hämärästi veljeni joskus mainostaneen että joitain oluita pitäisi juoda lämpimänä ja nyt olen itse löytänyt sellaisen joka selkeästi paranee lämmetessään. Varsin mielenkiintoista. Ei Saksaa turhaan oluistaa kehuta. Odotan elämäni ensimmäistä oktoberfestiä innolla. Tähdet kertokoon loput. Haluan tässä yhteydessä kiittää Stindeä ja Jamppaa hienosta kalenterista ja enemmän ja vähemmän hienoista juomista. Tämä on ollut peruskoulun jälkeen yksi yleissivistyttäneimmistä kokemuksista. Odotan jo innolla seitsemän luukun talvilomakalenteria. :) | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [X] EI [ ] | |
| Tähdet: | **** |
J24 - Herold Bohemian Black Lager
| Tilavuus | 0,5L | |
| Alkoholi | 5,2% | |
| Maa | Tšekin tasavalta | |
| Taustat / historia | ”Bohemian Black Lager is traditionally brewed using four exceptional malts, finest SAAZ hops and spring water. It has been lagered for 70 days in the cellars of our 500 year old castle brewery.” | |
| Vapaa kuvaus | Oli aika avata viimeinen luukku. Sen teinkin heti yöllä. Pullon muodosta ajattelin saavani siideriä, mutta totuus oli jälleen tarua ihmeellisempi. Luukusta nimittäin tuli tšekkiläistä ”mustaa” lageria. Pullo oli varusteltu erilaisilla kuvilla, niistä kilpailuista jonka olut on voittanut ja lisäksi Michael ”The Beer Hunter®” Jacksonin ylistävällä kommentilla. Juoman tuoksu oli ihanan samettinen ja aromikas. Tämän johdosta haistelinkin juomaa usein hörppyjen välillä. Maultaan tämä taas oli erittäin helposti juotava, mutta valitettavasti hieman vetinen. Tähän olisin kaivannut lisää äpäkkyytä. Näinkään ei kuitenkaan mitenkään paha. Itse asiassa yksi parhaista lajinsa edustajista, mitä olen maistanut. Tähän on hyvä lopettaa, vaikka täydet pisteet jäivätkin antamatta. Olisikohan sittenkin pitänyt olla armollisempi magnerssille..? | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [x] EI [ ] | |
| Tähdet: | ***½ |
sunnuntai 23. joulukuuta 2007
T23 - Magners Irish Cider

| Tilavuus | 0,33 l | |
| Alkoholi | 4,5 % | |
| Maa | Irlanti | |
| Taustat / historia | "Raaka-aineet: 17 eri omenalaatua" Lähde: Alko Tunnetaan Irlannissa nimellä Bulmers, mutta koska Englannista löytyy samanniminen siideri, niin kansainvälisesti tämä kulkee nimellä Magners. | |
| Vapaa kuvaus | Tämä kiilasi Ecussonin edelle minun kalenterini ykkösjuomaksi. Jamppa on kirjoitellut samasta tuotteesta aika tyhjentävästi, ja olen hänen kanssaan samoilla linjoilla. Magnersissa maistuu mätä omena vain hieman, eli juuri sopivasti. Mukavan kuivaa ja hapokasta.. Siis hiilihappoisuus on kohdallaan. Ei oikeastaan ollenkaan makeaa, mutta ei kuitenkaan liian kuivaa. Erittäin asiallinen juoma. Suosittelen. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [X] EI [ ] | |
| Tähdet: | ****½ |
J23 - Burgen Pils Premium
| Tilavuus | 0,33L | |
| Alkoholi | 4,5% | |
| Maa | Valmistettu Lidlissä | |
| Taustat / historia | ”Täyteläisen makuinen, puhtaista raaka-aineista valmistettu saksalainen III olut.” Lähde: Tölkki | |
| Vapaa kuvaus | Kun avasin kääreen, niin olin että voe viddu. Kääreestä hyökkäsi aivan Lidl-bissen oloinen tölkki. Pikainen tarkistus vahvisti asian. Luukusta 19 viisastuneena ajattelin lämmittää pilsnerin ensiksi välttääkseni kitkerää makua. Metodini on täysin päinvastainen kun Heikin (luukku 21). Katsotaan miten käy. Olut siis lämpeni. Ja ei, ei käynyt hyvin. Kitkerää makua ei varsinaisesti ollut, joten se ei tökkinyt vastaankaan, mutta muuten juoma oli aikamoista lutaa. Tölkillinen tasaisen pahaa juomaan, josta ei oikein hyvällä tahdollakaan löydy mitään positiivista. Olikohan minulla viimeksi tilapäinen mielenhäiriö, kun annoin vastaavalla tuotteelle kolme tähteä? | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [ ] EI [x] | |
| Tähdet: | * |
H23 - Johnny Jump Up

| Tilavuus | 330 ml |
| Alkoholi | 4,5% |
| Maa | Irlanti |
| Taustat / historia | Juoman nimi on napattu saman nimisestä laulusta. "So if ever you go down to Cork by the sea Stay out of the ale house and take it from me If you want to stay sane don't you dare take a sup Of that devil drink cider called Johnny Jump Up" "Siiderin ylenmääräinen juominen johtaa laiskuuteen, juoppouteen ja irstailuun." -Marshall-raportti maatalousvaliokunnalle v.1818. Tällainen mielenkiintoinen ja äärimmäisen diippi tiedonmurunen osui myös netissä silmääni: "Aikoinaan jos siideri ei lähtenyt viikon sisällä käymään. Saatettiin astiaan lisätä pala lihaa tai kourallinen maata, näin saatiin siideri viimeistään käymään." Ei tarvitse ihmetellä mistä ranskalaiset saavat maan aromin juomiinsa... |
| Vapaa kuvaus | Johnny hypähti innokkaasti lasiin ja siitä suoraa päätä innokkaan maistelijan kurkkuun. Ranskalaisille tyypillinen maanläheisyys (mätä omena) on tiessään ja tämä eroaa myös Englantilaisista lajitovereistaan kirpeydellä. Näin kirpakkaa siideriä en muista koskaan juoneeni. Ainoa asia josta on syytä negatiivisessa mielessä jotain mainita on makeus. Kyseessä on ikävä kyllä puolikuiva siideri, joka rajoittaa tähdet vähän vaille täysiä. Yhteenveto: raikas, kirpeä ja omenainen sekä luonnollisen makuinen siideri. Matka tämän juoman syntysijoille neliapilan maahan ei olisi lainkaan huono idea. Em. matkaa suosittelen lämpimästi myös Golden Capin, Fizzin yms. firmojen "panimomestareille". On muuten kumma juttu, että täällä on joku ziljoona omenapuuta, mutta kukaan ei osaa tehdä niiden tuotteista kelvollista siideriä. Miksi näin? |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [X] EI [ ] |
| Tähdet: | ****½ |
H22 - Duvel Golden Ale

| Tilavuus | 330 ml |
| Alkoholi | 8,5% |
| Maa | Belgia |
| Taustat / historia | Anno 1871 "High quality top fermented golden ale. Brewed in Belgium using the finest malts and hops according to (the law) traditional methods. Bottle conditioned." |
| Vapaa kuvaus | Ensimmäisenä huomioni kiinnittyy hauskaan pulloon, jota Timo on mennyt fiksaatiopäissään anaalitapiksikin luulemaan, sekä historiaa huokuvaan tyylikkääseen etikettiin, mutta oravanpyörä pyörii vinhaan vauhtia joten ei ole aikaa jäädä turhia kikkailemaan, joten kaksintaistelu juoman kanssa alkakoon. Duvelin runsaasta vaahtomisesta johtuen otin ensihaukun pullosta kun odotin vaahdon laskemista. Maku on aika terävä, mutta samalla mielenkiintoisesti leveä ja siinä on jokin jännä ja minulle oluessa uusi vivahde. Terävyyteen syypäänä lienee väkevä teho sekä ale-tyyppitys, mutta golden-lisämerkintä taas tuo epäilemättä taas vastapainona pehmeyttä ja lasissa näkyvän sameuden. Kokonaistuntuma on aika hapokas sekä terävän makuinen, mutta outoa kyllä ei edes kovin huonolla tavalla. Johtuunee siitä, että Duvelin jälkimaku ei ole lähellekään niin kitkerä ja humaloitu kuin mitä itse perustuntumasta voisi luulla. Ihan kelvollinen suoritus, mutta ei kuitenkaan sitä mitä oluelta vaaditaan, jotta lähtisin sitä ite ostamaan. On parempiakin vaihtoehtoja. Lämmetessään muuten huononee logaritmisella asteikolla. |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [ ] EI [x] |
| Tähdet: | **½ |
lauantai 22. joulukuuta 2007
J22 - Magners
| Tilavuus | 0,33L | |
| Alkoholi | 4,5% | |
| Maa | Irlanti | |
| Taustat / historia | Magners Irish Cider is patiently vat matured to deliver a pure crisp, refreshing flavour and natural character. | |
| Vapaa kuvaus | Conas tá tú? Póg ma thoin! Kun sain ensimmäisen kulauksen tätä suuhuni (suoraan pullosta tietty), niin hymy kyllä nousi korviin. Todella hyvää! Ihanan kirpakka maku ja kulauksen jälkeen jäi ihanan omenainen maku suuhun. Tähänastisista siidereistä ehdottomasti paras ja siitä johtuen koko pullo tyhjeni kyllä huomattavan nopeasti. En tiedä mitä viiden tähden juomalta vaaditaan, mutta tämä on kyllä lähellä sitä. Muistaakseni äitini, jonka äidinkieli on (suomen)ruotsi, ruotsinopettaja ammattikoulussa on sanonut, että ”minua ärsyttää antaa sinulle todistukseen kymppi, kun et puhu ’täydellistä’ ruotsia.” Äitini oli perustellut kympin antamista sillä, että puhuu aivan huomattavan paljon paremmin ruotsia kuin ysinoppilas. Tämä on aivan huomattavasti parempaa kuin neljän tähden siideri, mutta onneksi meillä on käytössä puolikkaat… | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [x] EI [ ] | |
| Tähdet: | ****½ |
T22 - Kronenbourg 1664

| Tilavuus | 0,33 l | |
| Alkoholi | 5,0 % | |
| Maa | Ranska | |
| Taustat / historia | "Kronenbourg 1664:n juuret ulottuvat aina vuoteen 1664, jolloin sen valmistus aloitettiin Strasbourgissa, Ranskassa. Tänään Kronenbourg 1664 on yksi Euroopan kymmenestä myydyimmästä oluesta ja sitä myydään 70 maassa eri puolilla maailmaa. Kauniisti muotoiltu vihreä lasipullo on maailmankuulun suunnittelijan Philippe Strarckin käsialaa." Lähde: Hartwall | |
| Vapaa kuvaus | Olen joskus nauttinut Kronenbourg Blancia (witbier-vehnäolut), mikä oli muistaakseni hyvää, joten odotin tältä aika paljon. Pullo on todella erikoisen näköinen, mutta hieno. Tuoksu on aika samanlainen kuin kiinalaisissa tai japanilaisissa oluissa. Ensipuraisu on aika hiilihappoinen, kokonaismaku on aika helppo ja vaatimaton, hieman liian kirpeä minun makuuni. Ei koukuta mitenkään, tästä seurauksena vain kolme tähteä. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [X] EI [ ] | |
| Tähdet: | *** |
T21 - Vana Tallinn Cooler

| Tilavuus | 0,275 l | |
| Alkoholi | 5,0 % | |
| Maa | Viro | |
| Taustat / historia | "Vana Tallinn Cooler on Vana Tallinn -likööristä valmistettu mieto alkoholijuoma, joka maistuu eksoottisille sitrushedelmille ja rommille ja joka on luonteeltaan raikkaan virkistävä." Lähde: Liviko | |
| Vapaa kuvaus | Huolimatta Hegen suhtkoht positiivisesta arviosta ("luukku" #18), tämä epäilytti todella, todella paljon. Vana Tallinn -likööristä en juurikaan välitä, joten odotukset olivat aika matalalla.. Makea ja esanssinen tuoksu on järkyttävämpi kuin maku, joka todellakin on hedelmäinen ja romminen. Jos tuoksun perusteella pitäisi päättää, joisiko jotain juomaa vai ei, niin tätä en suostuisi juomaan. Liian makeaa ja esanssista. En pidä. Tämä ei kuitenkaan ole todella vastenmielistä, mutta useampaa kuin yhtä pullollista en joisi. | |
| Ostaisin itse: | KYLLÄ [ ] EI [X] | |
| Tähdet: | ** |
