sunnuntai 13. joulukuuta 2009

H10 - Sinebrychoff Porter



Tilavuus11.2 FL.OZ
Alkoholi7,2%
MaaSuomi
Taustat / historiaJuoman juuret ovat jossain hämyisillä 1800-luvun Lontoon kaduilla, joilla myös itse Jack The Ripper toteutti itseään. Ehkä jopa porter-päissään. Porter, josta myös käytetään toisinaan nimeä London Porter, on Ale-tyyppisten oluiden brittiläinen alahaara. Alet ovat pintahiivaoluita kun taas lagerit ovat pohjahiivaoluita. Porterit duunataan paahdetuista maltaista ja ovat yleensä alkoholipitoisuudeltaan korkeita.
vapaa kuvausSinebrychoffin Porterissa on huomattavan hämy takaetiketti. Kyseessä on puhtaasti jenkkilän vientiin tehty tuote ja fläbästä löytyy paikallisten vaatimukset täyttävät pelottelut. Hauskana yksityiskohtana viimeisillä riveillä on lista osavaltioista, joissa pullosta saa pantin, yleensä 10c. Hämyä on myös, että kyseessä on brittiläistä alkuperää oleva juomatyyppi, jota tehdään suomessa ja viedään jenkkeihin. Juoman kaataminen lasiin tuottaa vaahtoa, jonka voi kuvasta huomata varsin selvästi. Paahteisuus ja kitkeryys ovat ensimmäiset tuntemukset, jotka seuraavat juoman tunkeutumisesta suuhun. Jälkimaku on aluksi humalasta kitkerä, mutta muuttuu nopeasti leveän maltaiseksi, joka onkin Porterin paras ominaisuus. Omaan suuhuni kitkeryys on hieman liian hapokasta tasoa.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:**

perjantai 11. joulukuuta 2009

T4 - VK Mojito


Tilavuus0,275 l
Alkoholi4,o %
MaaEnglanti
Taustat / historiaRommipohjainen minttulimu


Vapaa kuvausOlin saanut edellisessä kalenterissa VK Ice -vodka/sitruunalimun, joten tiesin aika hyvin mitä odottaa: sokerii, minttuu, vähän lisää sokerii, (rommii?) .. Tosi makeaa, ei pahaa, mutta liian makeaa.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:**½

T3 - Aecht Schlenkerla Rauchbier Weizen


Tilavuus0,5 l
Alkoholi5,2 %
MaaSaksa (Baijeri)
Taustat / historiaOhramaltaat kuivataan pyökkisavulla panimon omassa mallastamossa, mikä antaa oluelle sille ominaisen savuisen luonteen. Hellerin perhepanimo on perustettu vuonna 1678. Sen yhteyteen kuuluu myös 1400-luvulta peräisin oleva majatalo. Panimon omistaa jo 6. sukupolvessa Trumin perhe. -Alko

Etelä-Saksassa, Bambergin vanhassa kaupungissa on jo yli puolen vuosituhannen ajan (vuodesta 1405) valmistettu kerrassaan maukasta savuolutta perinteisellä reseptillä tammitynnyreissä kypsyttämällä. Nimi "Schlenkerla" tulee legendan mukaan alkuaikojen omistajasta, joka käveli huonosti (=schlenkern) onnettomuuden (tai oluen?) vuoksi. Paikalliset alkoivat kutsua panimoravintolaa Schlenkerlaksi, ja nimi on yhä käytössä. -Servaali

Bambergissa on epätavallisen suuri panimotiheys, 70 000 asukkaan kaupungissa toimii yhdeksän panimoa. Erikoisuutena on savuolut, ja Schlenkerla on eräs maailman tunnetuimmista savuoluista. -Wikipedia


Vapaa kuvausTämä on siis "savustettu" vehnäolut. Vehnäolut on melkein aina lupaus jostain paremmasta, mutta savuisuus hieman epäilytti. Onneksi savun maku ja haju olivat epämiellyttävän voimakkaita vain alussa. Juoman lämmetessä havaitsin myös lievän hedelmäisen aromin (tyypillistä vehnäoluille?). Savuisuus oli kuitenkin omaan makuuni turhan voimakas. Muuten oli aika tummanvehnäinen meininki. Tahtoisin maistaa jotain samankaltaista tuotetta, jossa ei olisi yhtään tahi sitten vain hieman tuota savun makua.

Join muuten baijerilaisen savuoluen Baijerin-tädin lahjoittamasta baijerilaisesta "bierkrugista". Olisikohan imailu pitänyt suorittaa Bayerische Motoren Werke AG:n automobiilissa istuen?

P.S. Oli helvetin hieno vaahto, mutta kovin savuinen..
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:**

J7 - Weltenburger Kloster Barock Dunkel



Tilavuus50 cl
Alkoholi4,7%
MaaSaksa
Taustat / historiaEtiketistä voi löytää ihanan saksan kielen seasta vuosiluvun 1050. Kohtuullisen hapokkaita lukuja nämä tyypit näihin pulloihin kirjoittelee. Muuten etiketistä ei saa oikein selvää ja takatekstitkin näyttävät suhteellisen geneerisiltä. Kyseessä on muuten maailman vanhimman luostaripanimon olut.
vapaa kuvausTämä juoma löytyi käärettömänä Hegen repusta, joka tuli vierailulle. Nautimme yhdessä päivän luukut (Hege tosin nautti Stinden luukun). Tämän tyyppistä juomaa on aika vaikea arvioida. Kohtuullisen bulkkikamaa. Ei maistu ranttusuuhun erityisen hyvälle eikä pahalle. Tästä puuttuu toisinsanoen luonnetta. Kun juoma kaadettiin lasiin, niin esiin paljastui olemus jota Hege kuvaili meripihkamaiseksi. Itse jaan luonnollisesti tämän. Hajultaan juoma oli mitään sanomaton ja maultan vähän turhan hapokas ja ehkä jopa hiukan karvas. Ei tässä kuitenkaan mitään vikaa ollut, eikä juominen sen suurempia tuskia tuottanut, joten tuloksena on tasaisen tappavat kaksi tähteä.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

H9 - Stallhagen Dunkles


Tilavuus330 ml
Alkoholi5,5%
MaaÅland
Taustat / historiaAhvenanmaalainen Ålands Bryggeri Ab on perustettu tammikuussa 2004. Ålands Bryggeri sijaitsee Stallhagenissa Finströmin kunnassa 19 kilometriä Maarianhaminasta. Panimorakennus on 1900-luvun alusta, jolloin se pystytettiin miehistötuvaksi venäläisille sotilaille. Panimon tuotantokapasiteetti on 200 000 litraa olutta vuodessa. Panimomestarina toimii Marco Hacker. Lisäinfoa klikkaa tästä
vapaa kuvausStallhagenin ilmestyminen kiinnostuneiden silmieni eteen herätti kahdenlaisia tunteita. Standardin mukainen "keppanapullo" ei luvannut mitään järin ihmeellistä, mutta taas etiketissä seisovat hand made, slow beer, dunkles jne. lupasivat hyvää. Etukanneessa oleva jokin ruotsinkielinen kehu oluen tummuudesta (tai mistä minä tiedän kun olen melkein jokaisen ruotsinkielisen sanan unohtanut) herätti vielä epäilyksiä, että kyseinen yksilö olisi kiikutettu suoraa päätä Tukholmasta, jossa Stinde taannoin suoritti väkivaltaista tiedustelua vihollisen selustassa.

Mutta itse eritteen kimppuun. Lasiin kaataminen paljastaa tumman ruskean, lähes mustan värin ja harmistuin kovasti, että kaikki kamerat ovat töissä, joten juoman kauniista väristä en saa kuvaa. Kuvitelkaa nestemäinen mämmi lasiin olemattomalla vaahdolla. Ensimmäisenä tajuntaan pajahti reilu paahteisuus ja erittäin mielyttävän leveä sellainen. Vähän villimmällä päällä voisin puhua jopa kahvin ja suklaan vivahteistakin. Paahteisuuden voisi kuvitella menevän helposti yli ja palaneen puolelle, mutta niin ei toki ole nyt käynyt. Juoma on myös varsin ansiokkaasti humaloitu, juuri sopivan paljon tuomaan särmää ja happamutta leveän paahteisuuden rinnalle. Pientä makeutta on, mutta se on kovin luonnollista tummille juomille, teorian voi jokainen testata esim. salmarilla. Takaetiketissä seisoi selvää Suomea ja kuvitelmat juoman tuomisesta kauempaa kuin paikallisesta Alkosta haihtuivat taivaan tuuliin. Etukannen ruotsi ja takaetiketin suomi eivät voi johtaa mihinkään muualle kuin, arvasitte toivottavasti oikein, Ahvenanmaalle! Täytyy kyllä antaa täysi tunnustus Ålands Bryggerille ja Marco Hackerille. Juoma on erittäin hienosti tasapainossa.
Ostaisin itse:KYLLÄ [x] EI [ ]
Tähdet:****

J6- Laitilan Brandy long drink

Tilavuus1/3 L
Alkoholi5,5%
MaaSuomi
Taustat / historiaVuonna 1952 Alkoholiliike toi markkinoille kaksi valmiiksi sekoitettua long drink -juomaa. Harmaa Gin Long Drink valmistettiin ginistä ja greipistä, kellertävä Brandy Long Drink puolestaan brandystä ja Pommacista. Alkuperäisen brandy lonkeron valmistus lopetettiin 1970, mutta Laitilan Wirvoitusjuomatehdas toi sen hiljattain uudelleen markkinoille.
vapaa kuvaus Kun avasin kääreen, niin en ollut vielä tietenkään lukenut yllä olevaa Wikipedia-tekstiä. Ensimmäinen ajatukseni oli tyyliin "ai että Laitilan brändy". Toiveet eivät olleet järin korkealla. Juoman avaamisesta (rengaskorkki) pääsi miellyttävä sihaus. Myös tuoksu tuntui miellyttävältä. Havaittuani takakannen tiedon siitä, että juoman valmistamiseen oli käytetty oikeaa viinaa ja brandya niin mielialani nousi entisestään. Maisteltuani juomaa ensimmäisenä mieleeni tuli Pommac. Ehkä hieman limuviinamainen ja liian makea maku, mutta varsin toimiva. Tulipa mieleeni jopa Panopoikien maan mainio sima. Olin siis antamassa juomalle aivan huomattavan korkeita tähtiä. Sitten jotain kuitenkin rupesi tapahtumaan. Luultavasti johtui lämpenemisestä ja juoma rupesi tökkimään ja pahasti. Takakannen tiedoissa ei mainittu mitään esansseihin viittavaa, mutta esanssinen maku suuhuni saapui. Sain tietysti pienestä tökkimisestä huolimatta juotua juoman, mutta arvostelu tippui pahasti. Silti tuloksena puolitoista tähteä. Tämä on luultavasti paljon enemmän mitä esimerkiksi Stinde tälle juomalle antaisi.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*½

torstai 10. joulukuuta 2009

J5 - Dixie New Orleans slowly brewed beer



Tilavuus330ml
Alkoholi4,5%
MaaUSA
Taustat / historiaHege on ilmeisesti ostanut tämän tuotteen jostain suhteellisen hapokkaasta paikasta, koska informaatiota ei löydy goolettamalla suomeksi. Wikipedia paljastaa, että New Orleans Brewing co. perustettiin 1907 New Orleanssissa ja on tänä päivänä alueen ainut suuren luokan panimo. Panimorakennus vahingoittui pahoin hurrikaani Katriinan takia ja nykyisin bisse tuotetaan muualla.
vapaa kuvausOlemme jälleen myöhässä niin sanotun "teknisen vian" vuoksi. No, joka taupauksessa käärestä paukkasi esiin etelävaltioiden juoma Dixie. Kuten monista muista kalenterin juomista olemme saaneet huomata, niin juoman "alkuperämää" ei aina takaa valmistusmaata. Japanilainen bisse voidaan aivan hyvin valmistaa Kaliningradissa jne. Ja voidaanhan Turun sinappiakin valmistaa oliko se nyt Puolassa. Mutta, mutta itseasiaan. Tämä juoma on oikeasti valmistuttu Amerikan Yhdysvalloissa New Orleanssissa mistä heti täytyy antaa plussaa. Toisekseen tulee plussaa hienosta etiketistä. Mitä itse juomaan tulee, niin valitettavasti vastaa monia amerikkalaisia ystäviään. Ei erityisen mitään. Ei pahaa, ei hyvää. Kyllä tätä suomalainen ranttulaakerien kittaaja juo avain kivutta, mutta kaikki apäkkyys puuttuu. Oikeastaan vastaa varsin hyvin stereotyyppistä kuvaani amerikkalaisesta bissestä. Humaluuden taso on liian matala ja maku on hieman kitkerä.

P.s. Nyt kuvia katsellessani on pakko lisäksi todeta, että juoma oli pakattu aivan mahtavaan "nahka"patukkaan!
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

T2 - Pramia Päärynälonkero


Tilavuus0,33 l
Alkoholi5,5 %
MaaSuomi
Taustat / historiaPramian Päärynälonkero on sisartuotteensa Ananaslonkeron tapaan PET-muovipakkauksessa. Hedelmäinen ja raikas juoma on juuri sopivan makea juotavaksi. Puhdas maku piristää, kun virkistys on paikallaan. -Pramia

Suomen suurin yksityisessä omistuksessa oleva alkoholijuomatehdas, jonka tuotteet tehdään käyttämällä vain ja ainoastaan uusiutuvaa energiaa - Högsårassa tuotettua tuulivoimaa. Eli asiallista toimintaa, mutta missä ovat asialliset juomat?


Vapaa kuvausNyt oli ensimmäinen kerta, kun ihan oikeasti vähän pelotti "luukun" avaamisen jälkeen. Juoman väristä pystyi heti päättelemään, ettei maku olisi edes lähelläkään päärynää, vaan lähinnä jotain smurffilimun kaltaista esanssilitkua. PET-muovipakkaus ei myöskään herätä luottamusta, vaikka firmalla on kyllä ihan kunnioitettavat toimintaperiaatteet.

Haju on vähän karkkimainen ja maku on inhottava. Juoma ei ole "hedelmäinen" eikä todellakaan mikään "raikas". Eikä se myöskään ole "juuri sopivan makea juotavaksi", vaan ällöttävän makea. Juomaa imaillessa rupesi närästämään, eli "puhdas maku" ei tällä kertaa piristänyt. Makeutusaineiden maku puskee läpi ihan viimeistään inhana jälkimakuna. En suostu juomaan loppuun. Hyi.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:-

H8 - Henry Westons Special Vintage Reserve


Tilavuus500ml
Alkoholi8,2%
MaaIso-Britannia
Taustat / historiaWestons:
"A very special Cider made from top quality cider apples of a single year's crop. Matured in old oak vats and then selected by our Master Cider Maker as the very best of the year's vintages. Full bodied and rich in flavour. Suitable for vegetarians and coeliacs."

Alkoholiliike:
Kypsytys: Vanhoissa, jopa 200-vuotiaissa sammoissa, vähintään 6 kuukautta.
Muuta: Siideri on valmistettu vuoden 2006 omenasadosta.
Tuottaja: Westons Cider on perustettu vuonna 1880. Perustaja oli Henry Weston, jonka jälkeläisten omistuksessa yhtiö edelleen on. Yhtiö sijaitsee Much Marclessa Herefordshiren kreivikunnassa, ja se tuottaa yli 180 tuhatta hehtolitraa siideriä vuosittain. Weston on Britannian suurin luomu- ja erikoissidereitä valmistava yhtiö. Westonilla on tuotannossaan yli 30 omena- ja päärynäsiideriä.
Vapaa kuvausSain pullon alkuillasta käsiini logistiikkavastaavalta ja ilman kääreitä. Olin mielissäni, ja varma että tämän luukun avaaminen on nautinto. Special Reserve, 2008 ja vintage seisoivat etiketissä kauniisti. Takaetiketissä vielä kerrotaan, että juoma on kypsytetty tammitynnyreissä. Olin myyty.

Juoman kaataminen lasiin ei paljastanut mitään uutta, vähän vaahtoa ja tyypillinen väri. Tuoksu kertoikin enemmän itse juomasta; kyseessä ei ole mikään litku vaan jymäkkä liemi. Ensihörppy itse asiassa yllätti. Special Reserve ei ollutkaan niin hyvää kuin mitä olin etukäteen itselleni hehkuttanut. Juoma maistuu ehkä hieman ylikäyneeltä ja ranskiksille tyypillistä mätää omenaa on läsnä. Lisäksi jäin kaipaamaan enemmän kirpakkuutta sekä hiilihapon tuomaa poreilua. Ehkä suurin syy lievään pettymykseen on kuitenkin se faktallinen totuus, että tämä ei ole kuivaa vaan ehkä puolikuivaa (alkon geneerinen maistaja sanoo kuivahko). Etiketissä ei normeista poiketen mainita mitään juoman makeustasosta. Jos olisi ollut merkintä medium dry tms. niin se olisi ehkä loiventanut pettymystä. Runsasta alkoholipitoisuutta ei juomasta huomaa; ehkä se selittääkin miksi on päädytty jättämään tämä hieman makeammaksi. Kolme ja puoli.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***½

maanantai 7. joulukuuta 2009

H7 - Salitos Cerveza Especial


Tilavuus33 cl
Alkoholi4,7%
MaaSaksa
Taustat / historiaSalitoksen suomalaiset sivut kertovat juoman nauttivan kulttisuosiota. Suomessa myytävä Salitos tehdään julmasti Saksassa.
Vapaa kuvausAluksi todettakoon, että logistisista syistä johtuen join Stinden seiskaluukun omani sijaan. Mutta itse asiaan: Salitoksen ilmestyminen kääreistä ei nostattanut suuria odotuksia. Heti avaamisen yhteydessä tapahtui paha virhe ja homma lähti jyrkkää laskuun. Korkki avattiin tohinoissa perinteisin menetelmin vaikka mahdollisuus olisi ollut myös ns. twist off-avaukseen eli kyseessä on kierrettävä kruunukorkki. Bonuksena toisen Salitoksen pohjalla voi avata toisen pullon. Itse juoma osoittautui erittäin kevyesti humaloiduksi, aika matala happoiseksi sekä hieman vetiseksi. Täysin munatonta litkua vailla mitään koukkua. Se ei liene kenllekään yllätys, että tämän kaltainen juoma ei parane lämmetessään. Toivottavasti Meksikossa tehty alkuperäistuote ei ole yhtä heikkoa tasoa. Tämä voisi ehkä paremmin upota jääkylmänä helteessä, mutta sitä on nyt paha mennä arvioimaan, joten tyydytään vallitseviin faktoihin. Jos faktoja rupeaa viimehetkellä tutkimaan etiketistä on se lähes mahdotonta ilman juoman tuomaa taustaa.

Salitoksesta on olemassa myös Tequilalla maustettu versio, joka olisi varmasti ollut huomattavasti mielenkiintoisempaa tavaraa maistella. Todella harmi, että sain normikuraa. Luukun hankkijalle annettakoon se anteeksi koska Alko ei ole ottanut Tequila-versiota myyntiin, joten pullon hankinta lienee liian haastava tehtävä kalenteria varten.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:*½

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

H6 - Suomi 1952 GIN



Tilavuus1/3 l
AlkoholiAlc. Vol. 5,6%
MaaRuotsi
Taustat / historiaGin Long Drinkiä ryhdyttiin valmistamaan vuoden 1952 olympialaisia varten, kun suurelle joukolle piti tarjota nopeasti ja helposti virkistävää juotavaa.

Tuottaja: Kiviks Musteri historia alkaa Henric Åkesonin 1888 perustamasta omenatarhasta. Varsinainen mehustamoyritys on perustettu vuonna 1935. Yhtiö on yhä saman suvun hallussa. Kiviks Musteri sijaitsee Kivikissä Österlenin tasangolla Kaakkois-Skoonessa.

Vapaa kuvausHyvää itsenäisyyspäivää!

En muistaakseni ollut tätä lonkeroa aiemmin juonut. Jotenkin ulkonäkö ei vakuuttanut ja pieni epäilys tuotteen laadusta oli takaraviossa. Mutta heti ensihörppy paljasti epäilyt täysin vääriksi. Raikasta! En heti ensihörpyllä kyennyt paikallistamaan raikkauden syytä, mutta hetken makustelun jälkeen syy oli selvinnyt: ei niin makea. Erittäin hyvä juttu. Juuri makeutta parjasin ensimmäisestä luukusta löytyneen teholonkun kohdalla. Jotenkin tässä tuntuisi maistuvan puhtaampana greippi kuin mitä perinteisissä lonkuissa. Hieman häpeällistä on että perinteisten lonkeroiden selättäjä tulee skoonesta ja vielä itsenäisyyspäivänä.
EDIT: huomasin juuri, että tässähän on sama sokerin määrä kuin makeamman makuisessa teholonkussa. Miten lie saatu kuivempi tuntuma aikaan.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:****

lauantai 5. joulukuuta 2009

J4 - Thatchers Oak Matured Cider



Tilavuus0,5L
Alkoholi5,2%
MaaEnglanti
Taustat / historiaWilliam, ei siis Margaret, Thatcher alkoi valmistamaan siideriä kotitilallaan jo 1904. Juoma ei siis ole mikään neitsyen öljy vaan se on maturoitu aidoissa rommitynnyreissä. Mainospuhe kertoo, että kaikki Thatcherin siiderit valmistetaan ilman mitään keinotekoisia väri-, maku- tai makeutusaineita, ja että sokeri kaikissa tuotteissa on peräisin vain hedelmästä itsessään. Kuulostaa hyvältä!
vapaa kuvausKun avasin kääreen, niin pullosta silmilleni hyppäsi heti ensimmäiseksi kolme kirsikkaa. Pelko iski heti, sillä kirsikkaoluet ynnä muut eivät ole yleensä järin hyviä. Tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että kirsikathan olivat vain harvinaisen punaisia omenoita. Hyvä niin. Muuten jo heti pullosta oli selvää, että tulisin samaan niin sanottua "laatusiideriä". Harvoin ensivaisto näissä hommissa pettää eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Juoma kuuluu ehdottomasti niiden "parempien siidereiden sarjaan". Olisin ehkä odottanut hieman enemmän tuolta rommitynnyrissä kypsymiseltä, sillä en olisi sitä maistanut, jos en olisi sitä pullosta lukenut. Jännä maku taustalla ehkä kielii juuri tätä kypsyttämisestä, vaikka voihan se tietysti olla jotain muutakin. Mädät omenat eivät maistuneet ja juoma oli kokonaisuudessaan hyvin raikas. Jotain pientä jää kuitenkin puuttumaan, mutta kärkeen, ei ehkä aivan kirkkaimpaan, tämä silti kuuluu.

Pulloon on myös kirjoitettu seuraava varoitusteksti: UK Chief Medical Officers recommend that adults do not regulary exceed: Men 3-4 units daily, women 2-3 units daily. Avoid alcohol if pregnant or trying to conceive. Eikös EU kieltänyt Suomelta vastaavat varoitustekstit? Timo Soini tiukkana katolilaisena tähän Eduskunnassa huomauttamaan seuraavaa:
Arvoisa herra puhemies! Olen ostanut koskenkorvapullon ja ostan sen jatkossakin. Mutta en ymmärrä, mitä väärää siinä olisi, että sikiövaurioista varoitettaisiin pullon kyljessä. Kyllä minä sen ymmärrän, että kun täällä sekä oikeisto että vasemmisto hyväksyy sikiöiden tappamisen abortilla äitinsä omaan kohtuun, niin kai sitten tämä on sitä logiikkaa, että sen saa marinoidakin vielä. Minä en hyväksy kumpaakaan.
Ostaisin itse:KYLLÄ [x] EI [ ]
Tähdet:****

H5 - Weihenstephaner Hefeweissbier



Tilavuus500 ml
AlkoholiALK. 5,4% VOL
MaaSaksa
Taustat / historiaPanimo mainostaa olevansa maailman vanhin. Aika moni mainostaa olevansa maailman jotain. Joskus tätä on tehty luostarissa, mutta nykyään mitään sidoksia sinne suuntaan ei ole koska kyseinen luostari lopetettiin 1800-luvulla. Ellei nyt tuota mainoskuvaa oteta huomioon.
Vapaa kuvausVehnäoluen ystävänä olin mielissäni kun vitosluukku toi eteeni Weihenstephaner Hefeweissbier nimisen olutnautinnon. Kun tuotetta hulauttaa suuhun tuntuu aluksi kielellä mukavan terävää pistelyä eikä alussa vielä oikein maista mitään, jonka jälkeen seuraa kevyt humalan kitkeryys. Lopuksi suuhun leviää mielyttävän vehnäinen aromi. Maku on yllättävänkin hedelmäinen olueksi. Itse asiassa tulee etäisesti mieleen, so fair so good, Mongozo! Hapot ovat vehnikseen juuri sopivan rauhalliset, mutta riittävät kuitenkin. Humalaa on hillitysti ja se painottuu alkutuntumaan, juuri sopiva tuomaan pientä särmää muuten niin samettisen pehmeään juomaan. Ei aikaakaan kun huomasin makustellessani juoneeni jo melkein koko lasin tyhjiin. Helposti juotavaa siis. Jos on pakottava tarve juoda useita alkoholiannoksia putkeen niin välillä olisi hyvä ottaa jotain terävämpää palauttamaan kuri. Nyt ollaan todella lähellä viittä tähteä.

P.S.
Kamerasta loppui juuri kriittisellä hetkellä akku, joten päädyin käyttämään valmista kuvaa ja sekin on niin loistava, että tuskin on paljon huonompi kuin minkä olisin itse saanut otettua. Ja Jamppahan nappasi kotikutoisen kuvan jo.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:****½

perjantai 4. joulukuuta 2009

J3 - Weihenstephaner Hefe Weissbier


Tilavuus0,5L
Alkoholi5,4%
MaaSaksa
Taustat / historiaTämän juoman taustoista en osaa kertoa juuri mitään. Pullosta tosin löytyy teksti "since 1040". Ilmeisesti perinteitä siis löytyy. Pieni kuukkelointi tuo tulokseksi, että myös Hegen viime joulukalenterissa saama Franziskaner on "hefeweissbier". Hefe siis tarkoittaa hiivaa, weiss eli weiß valkoista ja bier nyt tietysti bisseä. Nimitystä Weissbier käytetään Etelä-Saksassa kuvaamaan vehnäolutta. Weizen taas sitten on vehnä. Ota näistä nyt sitten selvää...
vapaa kuvausEnsiksi on huomatettava, että pullo oli pakattu komeaan UPS:n kuplamuovipakkaukseen. Mutta itse asiaan. Kun avasin pullon, niin päätin hieman nuuhkia juomaa. Haju oli tyrmäävä. Jos en olisi tiennyt, niin olisin väittänyt haistelevani hiivaista kiljua. Siis sellaista, jota tuli nuoruudessa juotua, ja joka tuntui käyvän vielä mahassakin. Noh, uskaltauduttuani maistamaan oli tunnelma hieman erilainen. Maku oli suorastaan herkullinen. Ehkä rehellisyyden nimissä hieman laimea, mutta kokoinaisuudessa aivan erinomainen. Hiilihappoa oli voimakkaasti, mutta silti juuri sopivasti. Hetken seisoessaan myös ällö haju hävisi. Tuloksena vahvat neljä tähteä. Näitä lisää!

P.s. Nyt kun tutkailen pulloa tyhjänä niin huomaan, että tästähän saisi Virossa yhden kruunun panttia. Hä!?
Ostaisin itse:KYLLÄ [x] EI [ ]
Tähdet:****

J2 - Kirin Ichiban


Tilavuus330 ml
Alkoholi5,0%
MaaJapani
Taustat / historiaKirin-olut tuli markkinoille jo vuonna 1888. Kirin on myyttinen, hyvää onnea tuova olento Kaukoidän kulttuureissa. Kirinin panimo on perustettu vuonna 1907. Panimo toimii ympäri maailmaa, mm. Venäjällä. Yhtiön vuosituotanto on pelkästään Japanissa n. 23 miljoonaa hehtolitraa.
vapaa kuvausVaikka juoma tuli juotua jo toinen päivä niin kuin asiaan kuuluu, niin kirjoitus saapuu nettiin "teknisistä syistä" vasta nyt. Ehdin kuitenkin jo lukea Hegen version arvostelusta, joten kiusaus modata omaa mielipidettä on olemassa. Pysyn kuitenkin tiukkana ja pitäydyn alkuperäisessäni, vaikka eroavaisuuksiakin on.

Hetken aikaa tutkailtuani pulloa saapuu silmiini hämärää informaatiota. Juoma on valmistettu Kaliningradissa Venäjällä saksalaisella lisenssillä. Jep, jep. Japan's prime brew. Koska Suomi on Pohjolan Japani, niin oletin että maku bisseissä olisi hyvin samanlainen. A priori-arvaus ei mennytkään kovin pieleen. Tämä Japanin Kaliningradin herkku sopii suomalaiseen suuhun aika sopivasti. Jotain jää kuitenkin uupumaan eikä jälkimakukaan ole paras mahdollinen. Ihan kelvollinen juoma, mutta tuloksena vain kaksi tähteä Hegen neljää vastaan. Täytyy ehkä maistella tätä Hegen kanssa yhdessä, mutta muuten jää kyllä Alkon hyllyyn.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:**

H4 - Red Top Wild Strawberry


Tilavuus27,5 cl
Alkoholi5,5%
MaaSuomi
Taustat / historiaHiilihapotettu vesi, sokeri, etanoli, happo (sitruunahappo), väriaine (antosyaani E163), mansikkaaromi (etiketissä ilman väliviivaa), säilöntäaine (kaliumsorbaatti E202).
Vapaa kuvausVaikka olin jo aiemmin päivällä avannut kääreet ja tiesin mitä oli tulossa, mutta silti, kun avasin jääkaapin oven minut valtasi masennus; tuoko pitäisi nyt juoda? Valitettavasti. Mansikkaaromihan on siitä hieno aromi, että se muistuttaa kaikista vähiten sitä mitä se yrittää muistuttaa. Jopa niin vähän että monesti jos ei tietäisi nauttivansa mansikkaaromatisoitua tuotetta ei sitä voisi edes arvata. Sen verran väkeviä ovat mansikkaaromit. Sen lisäksihän tuotteesta löytyy muun muassa aina raikasta etanolia sekä väri- ja säilöntäainetta. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa maku edellisen pohjalta. Juuri siltä tämä maistuu.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI TODELLAKAAN [X]
Tähdet:*

H3 - Kirin Ichiban


Tilavuus330 ml
AlkoholiALC 5.0% VOL
MaaJapani
Taustat / historiaLupaukset ovat hienot: "JAPAN´S PRIME BREW", mutta jo takaetiketistä tarina alkaa menemään hämäräksi. Heti takaetiketissä todetaan, että juoma on tehty "COMPANY PIT LTD., KALINGRAD RUSSIA FOR UNDER LICENSE FROM KIRIN EUROPE GMBH....GERMANY" WTF?! Japanilaista olutta, jota tehdään Saksalaisen firman linsenssillä Venäjällä. En edes halua tietää enempää.
Vapaa kuvausOy Alkoholiliike Ab tietää sanoa, että Kirin on "valmistettu ichiban shibori -menetelmällä, jossa mäski puristetaan vain kerran, jolloin vierteeseen tulee pehmeämpi maku", joka näyttää pitävä paikkansa. Maku on todellakin pehmeä, olematta kuitenkaan vetinen. Huomattavissa on jopa tiettyä hedelmäisyyttä ja miellyttävää täyteläisyyttä. Toki kyseesä on aika kevyt ja helposti juotava olut, mutta sillekin löytyy oma paikkansa. Jotenkin taustojen ja ennakkotieojen perusteella tästä pitäisi olla pitämättä, mutta tämä on ns. rantulageriksi laadukasta tavaraa. Täydellinen yllätys. Ichiban shibori menetelmä taitaa purra, eikä se katso tuontopaikkaa tai tulikomennon antajaa.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:****

torstai 3. joulukuuta 2009

H2 - Karhu Korpisavu


Tilavuus33 cl
AlkoholiAlc 6,0% vol.
MaaSuomi
Taustat / historiaKarhu Korpisavu on tukeva 6-prosenttinen erikoisolut, jossa maistuu ja tuoksuu häivähdys savua. Tumman Kuparin värinen Karhu Korpisavu on kuitenkin ensisijaisesti olutta ja vasta toissijaisesti lievästi savuun vivahtavaa mallasjuomaa, toisin kuin saksalaiset savuoluet, rauchbierit, joissa savun maku ja tuoksu on vahva.
Vapaa kuvausKun savuotso kuoritui kääreistä olivat tunteet ristiriitaiset. Olin juonut tätä viime kesänä jossain punavuoren terassilla ja mieleen ei ollut jäänyt oikeastaan mitään, joten siltä osin odotukset eivät olleet korkealla, mutta taas tummuus ja savu tuntuivat houkuttelevalta. Ei muuta kuin korkki auki ja juoma lasiin. Nautin juoman aika pitkälle optimilämpöisenä eli 15 asteisena, jolloin savun aromit pääsevät kuulema parhaiten esiin. Ristiriitaisesti etiketti suosittelee "korkkaa huurteisen kylmänä". Mitä korpisavulla on salattavaa kun se halutaan nautittavan hyvin jäähdytettynä? Ei kovin paljon. Savun maku on aika mieto suhteessa siihen millä nimellä tätä mainostetaan. Ehkä päälimmäisenä on kuitenkin vain tummat maltaat ja jossain siellä takan häilyy savu häivähdys. Ei ole kuulema edes oikeista savumaltaista vaan juomaan on lisätty savuaromia. Itse en olisi mitään huomannut, mutta oli savun makukin niin heikko.... Juoma kärsii lievästä vetisyydestä ja persoonattomuudesta, mutta kaiken kaikkia korpisavu on kuitenkin "ihan jees". Ei herätä suuria tunteita puolesta eikä vastaan.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [ ] EHKÄ [X]
Tähdet:**½

H1 - Hartwall Original Gin Long Drink Strong


Tilavuus33 cl
Alkoholi7,5% ALK. VOL.
MaaSuomi
Taustat / historiaKuten me kaikki tiedämme tehtiin lonkero eli long drink vuoden 52 olympialaisia varten ja se sekoitettiin miehekkäästi viinaksista ja lantringeista. Ja niin tehdään vielä nykyäänkin Alkon valikoimassa olevien yli 4,7 tilavuusprosentin omaavien lonkkujen kohdalla kun taas päivittaistavarakaupoissa myytävät litkut ovat vain lonkeroa muistuttavia käytettyjä limonadeja. Se mitä juuri opin ja mikä tuli yllätyksenä on se, että päivittäistavarakauppojen 2,7 tilavuusprosentin lonkuissa on niin ikään käytetty kunnollista ja aitoa viinaa! Sitä en kyllä tiedä miksi niin voidaan tehdä.
Vapaa kuvausAaaah! Vanha kunnon teholonkku. Siirryin tämän juoman siivittämänä nopeasti jonnekin 90-luvun puolivälin jälkeiseen aikaan, jolloin näitä ei montaa tarvinnut vetää kun jo oli hieno porina päällä. Teholonkku oli arvioitu parhaaksi maku/teho suhteeltaan, jotta vähäisillä, millä lie, rahoilla saatiin maksimaalinen olotila aikaan. On todettava että makuaisti on kehittynyt (vai turtunut?) aikojen saatossa koska reilu 10 vuotta sitten tehis maistui selvästi alkoholilta ja se oli yllättävänkin karvasta tavaraa, jota piti puolipakolla kumota kurkkuunsa. Nyt teholonkku menee alas kuin linnunmaito. Onhan tämä hieman särmikkäämpää kuin normaali 5,5% lonkku, mutta hyvin kevyttä kamaa kuitenkin. Itse asiassa kun tätä oikein makustelee niin makeutta (sokeria 6 g/100 ml) voisi olla hieman vähemmän. Muutenhan kyseessä on pomminvarmasti toimiva juoma, joka ei yllätä, mutta ei petäkkään koskaan.
Ostaisin itse:KYLLÄ [X] EI [ ]
Tähdet:***½

T1 - Sininen



Tilavuus0,5 l
Alkoholi4,5 %
MaaSuomi
Taustat / historiaOlutasiantuntijoiden arvostama Sininen palaa markkinoille! Sininen on aito suomalainen lager, jota valmistettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1935. Perinteikästä Sinistä on kutsuttu oluiden aateliseksi, eikä syyttä. 4,5 til-% oluessa yhdistyy tyylikkäällä tavalla hedelmäisyys sekä humalan ja katkeron vahvuus. -Hartwall

Höpöhöpö! Tämä on osittain Hartwallin propagandaa, vanha ja oikea Sininen oli lahtelaisen Mallasjuoma-panimon laatu?tuote, jota vietiin myös ulkomaille (heikolla menestyksellä). Hartwall osti Mallasjuoman ja hautasi Lahden Sinisen viime vuosituhannen lopulla. Nyt Sininen on herätetty "henkiin"..


Vapaa kuvausNähtyäni ensimmäisen luukun sisällön olin ensin todella pettynyt (joku vitun retrobisse, jepjep..), mutta ensipuraisun jälkeen tuntui hetken aikaa siltä, että homma olisikin aivan helvetinmoisessa nousussa. Maku oli aika lähellä sitä perinteistä rantulageria, mutta kuitenkin ehkä aavistuksen hienostuneempi (hedelmäinen?). Jälkimaku oli myös aluksi miellyttävän pehmeä.

Sitten juoma lämpeni ja kävi ilmi, että Hartwall oli sitten elvyttänyt jonkin zombin tai muun epäkuolleen: nimittäin kun ne katkerot ja humalat paukkasivat sitten sieltä tuopin pohjalta kitusiin, niin siitä oli retrohenkinen olutnautinto kaukana. Maukkaasta ensipuraisusta pari tähteä. Pitää varmaan laittaa seuraavalla kerralla jäitä sekaan, jotta maku pysyy edes siedettävän äärirajoilla (jos tuota nyt joskus erehtyy juomaan uudelleen).
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:**

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

J1 - Laitilan Kievari Tuomas


Tilavuus1/2 l
Alkoholi4,1% vol.
MaaSuomi
Taustat / historiaHyvä Tuomas on kunnianimitys ansioikkaasta toiminnasta olutkulttuurin hyväksi. Tämä rajoitettu erä maltaisen pehmeää Mild-tyyppistä pintahiivaolutta on vuoden 2008 Hyvän Tuomaan Kari Ylänteen ja Laitilan olutmestarien yhteistyön tulos.
vapaa kuvausEi, ei ja ei. Pienpanimoiden oluet pettää pahemmin kuin Keskustapuolue konsanaan. Jo itse pullo on niin hämyn näköinen, että ei paremmasta väliä. Kaksi poroa vetämässä vankkureita ja kissan näköinen otus (naali?) hyppii vuorten yllä niin kuin Koga-koirat konsanaan.Bonusta tulee rengaskorkista, mutta heti perään miinusta heikoista prosenteista ja tuulivoiman käytöstä. Noh, itse juomahan on aika karmivaa lutaa niin kuin tämän sarjan tuotteet ylipäätänsäkin. Juuri ja juuri pystyin tämän alas tiputtamaan, mutta siihen se sitten jääkin. Sellainen inha maku jää suuhun. Limaista, Yöh. Onneksi ollaan jo toisessa päivässä, niin voin heti perään avata toisen luukun.
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [x]
Tähdet:*

AlcoCal is päk in pisnes

AlcoCal iskee takaisin välivuoden jälkeen. Myöhässä kuten tavallista. Ensimmäinen luukku on jo kuitenkin avattu, valokuva putelista otettu ja maisteleminen parhaillaan käynnissä... Vielä kun muistaisi miten noita arvosteluja kirjoitetaan.

Kuten kaksi vuotta sitten, niin Stinde osti juomat Hegelle, Hege osti Jampalle ja Jamppa Stindelle. Eipä tässä sitten muuta kuin joulua kohti luukkuja availlen!

Nauttikaa jos voitte.

P.s. Niin ja tässä vielä osoite tuonne ihka ensimmäiseen joulukalenteriin: http://personal.inet.fi/clan/k-land/joulukalenteri/

lauantai 1. maaliskuuta 2008

БАЛТИКА


Tilavuus0,5 l
Alkoholi4,8%
MaaVenäjä
Taustat / historiaTaustat ovat varmaan sosialistiset, mutta nykyään raha pääliköi.
vapaa kuvausIdän tutkimusmatkan ensimmäinen biusa on siis roomalaisittain kirjoitettuna Baltika. Poistelin sen kiskasta hintaan 30 RUB eli jotain 50c. Ei liikaa, edes paikalliselle koska popula imee eri bissejä pitkin katuja. Mutta muutama sana itse tuotteesta. Aika voimakkaasti humaloitu ja paahteinen aromi, jossa myös kitkeryyttä kiitettävällä tavalla. Ei todellakaan mitään vetistä litkua vaan aika jymäkkää tavaraa. Vaatii jonkin verran totuttelua. Tässä on se sosialismin tuoksu...
Ostaisin itse:KYLLÄ [ ] EI [X]
Tähdet:**½

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Tilinteon hetki

Nyt kun saatu arvosteltua 72 alkoholijuomaa ja yksi koirasäilyke, niin on ehkä aiheellista kysyä, että mitä jäi käteen.

Valitettavan monen juoman voi kiteyttää Stinden kommenttiin ”En kuitenkaan itse ostaisi, koska on olemassa paremman makuisia …, jotka ovat myös halvempia.” Toki mukaan mahtui myös monia positiivisiakin yllätyksiä. Näistä nostettakoon esille kalenterin voittajat (eli neljä ja puoli tähteä saanet) irlantilaiset siiderit Magners ja Johnny Jump Up, sekä Franziskaner-oluet.

Itse alkoholisoiduin joulukuussa niin pahoin (en pelkästään kalenterin takia), että ajattelin ottaa tänä vuonna tipattoman tammikuun. Tähän sarjaan tulee kuitenkin poikkeus kun osallistun 19. päivä pahamaineiselle korsokierrokselle eli Tour de Corsolle. Ehkä siitäkin tänne jotain materiaali saadaan, mutta tämä jäänee vielä nähtäväksi.

Paljastetaan, että Stinden kalenterin hinnaksi tuli 55.84 euroa eli noin 2,33 per juoma.

Kommentoikaa olkaa hyvät.

P.S. Tänään astuu voimaan alkoholijuomien veronkorotus. Väkevien juomien veroa kiristettiin 15 prosentilla, ja viinin sekä oluen vero kohosi 10 prosenttia. Myös paljousalennukset poistuvat.